sunnuntai 11. joulukuuta 2022

3. adventtisunnuntai

‹SUNNUNTAI 11.12.2022› 3. adventtisunnuntai Joulujakso, adventtiaika Tehkää tie Kuninkaalle Päivän raamatullinen keskushenkilö on Johannes Kastaja. Hänen kehotuksensa katumukseen ja parannukseen koskee myös meitä. Johannes viittaa Jumalan Karitsaan, joka kantaa koko maailman synnin. Saamme tunnustaa syntimme luottaen Kristuksessa annettuun pelastukseen. Tämä on pääasia jouluun valmistautumisessa – joulupaastossa. Johannes oli merkki siitä, että profeettojen ennustukset olivat täyttymässä: Vapahtaja oli pian tuleva. Kristuksen toiminnassa toteutuivat pelastuksen ajan merkit, ja samoin hän tulee yhä uudelleen sanassa ja sakramenteissa seurakuntansa keskelle pelastuksen lahjat mukanaan. Tähän hänen ”hengelliseen tulemiseensa” viittaa latinankielinen nimitys adventus spiritualis et sanctificationis. Raamatun tekstitAvaa kaikki Psalmi Ensimmäinen lukukappale Toinen lukukappale Evankeliumi Päivän rukouksetPiilota rukoukset 1 Kaikkivaltias Jumala, sinä kutsuit Johannes Kastajan valmistamaan tietä Pojallesi. Anna voimaa parannukseen ja luottamus evankeliumin lupauksiin, jotta voisimme todistaa totuudesta. Kuule meitä Poikasi Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme tähden. 2 Herra Jeesus Kristus, epäilysten hetkinä me kyselemme: Oletko sinä maailman pelastaja? Anna meidän kuulla vastauksesi ja saada siitä voimaa ja rohkaisua. Anna epäilysten haihtua, vahvista uskoamme. Kuule meitä, sinä, joka elät ja hallitset Isän ja Pyhän Hengen kanssa aina ja ikuisesti. 3 Rakas Jumala, kiitos Johannes Kastajasta. Kiitos, että hän oli nöyrä ja uskollinen siinä tehtävässä, jonka sinä olit hänelle antanut. Hän ei tahtonut ottaa kunniaa itselleen. Hän halusi valmistaa tietä Jeesukselle. Kiitos kaikista ihmisistä, jotka tänäkin päivänä tahtovat johdattaa toisia Jeesuksen luo. Pyydämme, että mekin voisimme elämällämme kertoa Jeesuksesta. Kiitos, että kuulet rukouksemme.

Ei kommentteja: