torstai 5. lokakuuta 2023

Ylen gallup

Orpo Ylen kannatusmittauksen tuloksista: ”Ei tässä mitään dramaattista muutosta tapahtunut” Perussuomalaisten Jani Mäkelä ei ole huolissaan neljän kuukautta jatkuneesta alamäestä, koska hänen mukaansa puolueen kannattajat ymmärtävät vakavan tilanteen. Pääministeri Petteri Orpo sanoo, että hallituspuolueiden kannatus on yhä vaalien tasolla. TERHI TOIVONEN 5.10. 19:41 Jaa Kokoomus nousi Ylen kannatusmittauksessa SDP:n ohi suurimmaksi puolueeksi. Kolmantena on perussuomalaiset, jonka suosio on laskenut jo neljä kuukautta peräkkäin. Eniten kannatustaan nostivat vasemmistoliitto ja vihreät. Hallituspuolueista vain kokoomus lisäsi kannatustaan, muiden puolueiden suosio laski. Espanjan Granadasta Euroopan johtajien huippukokouksesta tavoitettu pääministeri, kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo ei tuulettanut ykköspaikalle palaamista parin kuukauden tauon jälkeen. Orpo sanoo katsovansa tuloksia ”aika rauhallisesti”. – Hallituspuolueet ovat kuitenkin sillä tasolla, missä oltiin vaaleissakin. Ei tässä ole mitään dramaattista muutosta tapahtunut. – Ja jos huomioi sen, että meillä on todella kova kuuden miljardin euron säästö- ja uudistusohjelma. Keskustelu näiden säästöjen ja uudistusten ympärillä on aika rajuakin. Siitä huolimatta hallituspuolueiden kannatus isossa kuvassa pitää. Me jatketaan päättäväisesti työtä eteenpäin, Orpo toteaa. Mäkelä ei huolestunut: Kannattajamme ymmärtävät tilanteen Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jani Mäkelä ei ole huolissaan puolueen kuukausikaupalla jatkuneesta kannatusluisusta. – Tässä on ollut hirveän paljon kuohuntaa hallituskauden alussa, että varmaan se aiheuttaa sellaista epävarmuutta ihmisissä. Mietitään vähän, miten ne asiat etenevät. – Olen pannut julkisessa keskustelussa merkille, että on ehkä tullut vähän liian negatiivinen kuva niistä asioista, mitä hallitusohjelma tosiasiassa sisältää. Kun ihmisille saadaan oikea kuva asioista, niin uskoisin, että tilanne kehittyy parempaan suuntaan. Mäkelä jakaa Orpon näkemyksen hallituspuolueiden vaalien aikaisesta kannatustasosta. – Meidän kannatus on nyt edelleen samalla tasolla tai parempi kuin oli vielä hetki ennen vaaleja. En nyt olisi hirvittävän huolestunut. Kyllä meidän kannattajat ymmärtää tilannetta. Se on vakava ja vaatii toimia. Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jani Mäkelä uskoo, että puolueen kannattajilta löytyy ymmärrystä vakavalle tilanteelle ja sen vaatimille toimille. Mäkelä ei pelkää, että ensi viikolla budjetin yhteydessä julki tuleva säästölista heikentää entisestään perussuomalaisten suosiota. – Oikeastaan se on hyvä, että kaikki asiat tulevat kerralla julki sellaisenaan kuin ne ovat. Nythän sitä tietoa on tullut tipoittain, opposition ja vähän mediankin värittämässä sävyssä. Kun ne esitetään kokonaisuutena, niin uskoisin, että se kuva on jopa parempi.

Ei kommentteja: