sunnuntai 14. tammikuuta 2024

Sunnuntai

Kirkkovuosikalenteri ‹SUNNUNTAI 14.1.2024› 3. vuosikerta 2. sunnuntai loppiaisesta Jeesus ilmaisee jumalallisen voimansa Kaanan häitä kuvaava teksti oli aikoinaan yksi loppiaisen aiheista. Kun kertomus tietäjistä liitettiin keskiajalla loppiaiseen, evankeliumiteksti Kaanan häistä sijoitettiin toiseen loppiaisen jälkeiseen sunnuntaihin. Näin kirkkovuodessa siirrytään Jeesuksen lapsuudesta hänen julkisen toimintansa alkuun. Jeesus kutsuu ihmisiä näkemään Jumalan suuria tekoja. Raamatun tekstitAvaa kaikki Psalmi Ensimmäinen lukukappale Toinen lukukappale Evankeliumi Päivän rukoukset 1 Jeesus Kristus, Herramme. Maan päällä ollessasi sinä ilmaisit monin tavoin kirkkautesi. Elämän arjessa meiltä hämärtyy usein se, että sinä elät ja teet työtäsi meissä ja muissa. Ravistele meidät hereille Henkesi avulla ja vahvista uskoamme rakkautesi voimaan. Kuule meitä, sinä, joka elät ja hallitset Isän ja Pyhän Hengen kanssa aina ja ikuisesti. 2 Suuri Jumalamme. Sinä olet luonut meidät, ja Poikasi Jeesus Kristus on kuolemallaan hankkinut meille vapautuksen syyllisyydestä ja synnin vallasta. Sinä olet antanut meille myös armolahjoja. Auta meitä ottamaan antamasi lahjat käyttöön. Opeta iloitsemaan iloitsevien kanssa ja rohkaisemaan niitä, jotka ovat uupuneita ja toivottomia. Tätä rukoilemme Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä. 3 Herra, kiitämme sinua siitä, että meillä on oma paikkamme seurakunnan jäseninä. Opeta meitä hiljentymään yhdessä sanasi ääreen ja ammentamaan siitä uutta voimaa. Rohkaise meitä ottamaan vastaan myös se, mitä annat meille ehtoollispöydässä. Kiitos, että vapautat meidät pelon ja orjuuden hengestä. Sinulle olkoon ylistys ikuisesti. 4 Rakas Jumala. Meidän on välillä vaikea luottaa sinuun. Haluaisimme olla varmoja tulevaisuudesta, eikä meidän ole helppoa heittäytyä vain sinun varaasi. Auta meitä uskomaan, että koko elämämme on sinun käsissäsi. Auta meitä luottamaan, että sinä tänäkin päivänä voit luoda uutta ja antaa lahjoja, joita emme olisi osanneet edes odottaa. Sinua me ylistämme. 5 Rakas Jeesus, kiitos että sinä tiedät, mitä me tarvitsemme. Me emme aina tiedä, miten meidän tulisi rukoilla. Kuitenkin sinä annat meille paljon enemmän kuin osaamme edes pyytää. Auta meitä näkemään suuria ja pieniä ihmeitä, joita elämässämme tapahtuu jatkuvasti. Opeta meitä jättämään kaikki asiamme sinun hoitoosi ja luottamaan kaikessa sinuun. Kiitos, rakas Jeesus.

Ei kommentteja: