torstai 14. maaliskuuta 2024

Purran uusin kolumni Maaseudun Tulevaisuudessa

Riikka Purra väläyttää uuden valtionyhtiön perustamista energia-alalle ”Suomessa terästeollisuuden, vetyteollisuuden jatkojalostusprosseineen ja puhtaan sähköntuotannon tulisi lyödä kättä. Pääomien puuttuessa yksi mahdollisuus olisi perustaa uusi energiayhtiö, johon myös valtio voisi harkita osallistumista”, valtiovarainministeri Riikka Purra (ps.) kirjoittaa. Mielipide|Talous12.3.2024 Kolumni Riikka Purra Suomalaiseen kulttuuriin on aina kuulunut rehellisyyden ohella määrätty nöyryys, pessimismikin. Kuluva kevät vetää todellakin nöyräksi julkisen talouden haasteiden edessä. Pelkästään valtio nettovelkaantuu yli 10 miljardia euroa kuluvana vuonna. Emme kuitenkaan saa vaipua kansakuntana synkkyyteen. Suomi tarvitsee vastuullisen budjettipolitiikan ja menosopeutuksen ohella näkemyksiä siitä, kuinka luomme tähän maahan toivoa ja uutta kasvua. Vaikka palvelut ovat nostaneet osuuttaan bruttokansantuotteestamme, Suomi elää teollisuudesta jatkossakin. Maamme menestys on perustunut aina säntilliselle työnteolle ja sitkeälle vastuunkannolle. Valitettavasti globaali rakennemuutos ja kansainvälinen kilpailu veivät meiltä paljon paperiteollisuutta ja elektroniikkateollisuutta nokioineen. Tarvitsemme uutta ajattelua ja rohkeutta tehdä. Geopoliittisen tilanteen vuoksi omavaraisuuden ja strategisen teollisuuden merkitys nousee nopeasti. Suomella on paljon osaamista esimerkiksi kaivosteollisuudessa ja automaatiotekniikassa. Liekkisulatusmenetelmä 1940-luvulta on suomalaisen insinöörityön taidonnäyte. Hallitusohjelmamme tarkoittaa lisää panostuksia tutkimukseen ja tuotekehitykseen. Tarvitsemme myös kokonaan uusia ideoita. Pohjois-Suomi ja Pohjanlahden alue elävät mielenkiintoista kehitysvaihetta geopoliittisen tilanteenkin vuoksi. Alueella on paljon perinteikästä teollisuutta, ja uutena teemana vetytalous on kovassa nosteessa. Meidän ei kannata välttämättä myydä tuulisähköämme ulkomaille halpaan hintaan, vaan käyttää se itse kotimaisissa teollisuusprosesseissa. Teollisuudessamme tulisi tavoitella mahdollisimman korkean jalostusasteen kotimaisia arvoketjuja prosessiteollisuudessa. Tarvitsemme joka tapauksessa lisää kotimaista ydinvoimaa. Valtiovarainministeri Riikka Purra kehottaa teräs- ja vetyteollisuutta sekä energiantuotantoa yhteistyöhön. Valtiovarainministeri Riikka Purra kehottaa teräs- ja vetyteollisuutta sekä energiantuotantoa yhteistyöhön. Kuva: Tero Pajukallio Suomessa terästeollisuuden, vetyteollisuuden jatkojalostusprosseineen ja puhtaan sähköntuotannon tulisi lyödä kättä. Pääomien puuttuessa yksi mahdollisuus olisi perustaa uusi energiayhtiö, johon myös valtio voisi harkita osallistumista. Valtiolla on melko paljon sijoitusvarallisuutta likvideissä arvopapereissa, jota voitaisiin mahdollisesti paremmin hyödyntää tällaisissa uuden kasvun hankkeissa. MAINOS (teksti jatkuu alla) MAINOS PÄÄTTYY Uusi energiakonsortiumi voisi esimerkiksi osallistua pienydinvoimalahankkeisiin ja ratayhteyksien rakentamiseen. Ratayhteyksien rakentaminen Torniosta länteen voisi mahdollistaa uutta kaksikäyttöistä logistiikkaa Pohjanmeren suuntaan. Infrastruktuuripanostuksilla voi olla siten myös laajempaa strategista merkitystä. Jäämeren radan sijasta kannattaisi hyödyntää valmiita ratayhteyksiä Ruotsista Norjaan. Pohjois-Suomen uusi teollisuusekosysteemi voisi saada näin mahdollisuuksia esimerkiksi uuden prosessiteollisuuden vientituotteille. Voimme pärjätä kovenevassa kilpailussa vain kokonaisvaltaisella ajattelulla. Myös valtiolla voi olla tässä oma, mahdollistava roolinsa. Kolumnin kirjoittaja on valtiovarainministeri ja perussuomalaisten

Ei kommentteja: