sunnuntai 15. syyskuuta 2024
Pikkupääsiäinen
Kirkkovuosikalenteri
‹Sunnuntai 15.9.2024›
17. sunnuntai helluntaista
Jeesus antaa elämän
Tätä sunnuntaita on kutsuttu evankeliumitekstien vuoksi pikku pääsiäiseksi tai syksyn pääsiäiseksi. Jeesus on voittanut ihmistä ja koko luomakuntaa uhkaavan kuoleman vallan. Siksi häneen uskovilla on toivo, joka kantaa yli kuoleman rajan. Kerran luomakuntakin vapautetaan katoavaisuuden orjuudesta.
Raamatun tekstit
Psalmi Ensimmäinen lukukappale Toinen lukukappale Evankeliumi
Päivän rukoukset
1
Herra Jumala, taivaallinen Isä.
Sinun valtasi ulottuu elämään ja kuolemaan.
Me ylistämme sinua siitä,
että Poikasi Jeesus Kristus on kukistanut
kuoleman kauhistavan mahdin.
Auta meitä kohtaamaan oma kuolemamme uskossa häneen.
Anna meille se armo,
että elämässä ja kuolemassa saamme olla hänen omiaan.
Kuule meitä Jeesuksen Kristuksen,
meidän Herramme tähden.
2
Jumala,
maailma on täynnä tuhoa ja kuolemaa,
ja luomakuntakin kärsii meidän syntimme tähden.
Kiitos, että Jeesus on voittanut synnin ja kuoleman vallan
ja vapauttanut koko maailman.
Vahvista meitä elämään tämä ajallinen elämä uskossa häneen,
kunnes pääsemme lopullisesti
sinun lastesi vapauteen ja kirkkauteen.
Tätä rukoilemme Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä.
3
Jeesus Kristus, Lunastajamme.
Kiitos uudesta elämästä,
jota saamme elää
kuolemasi ja ylösnousemuksesi tähden jo tänään.
Varjele meitä toivottomuudelta
kaiken katoavaisuuden keskellä.
Anna kestävyyttä odottaa sitä päivää,
jolloin koko luomakunta on vapaa kuoleman orjuudesta.
Kuule meitä, sinä, joka elät ja hallitset
Isän ja Pyhän Hengen kanssa aina ja ikuisesti.
4
Rakas Vapahtaja.
Kuoleman saattoja kulkee meitä vastaan,
ja itsekin itkemme kuolleita rakkaitamme.
Surun kieli on yhteinen.
Sinäkin, Jeesus, kohtasit monta itkevää
ja itkit heidän kanssaan.
Sinä tiedät, miten vaikeaa meidän on luopua rakkaistamme.
Mutta sinä olet ylösnousemus ja elämä,
eikä yksikään, joka elää ja uskoo sinuun,
ikinä kuole.
Tätä uskoa pyydämme sinulta.
Ole surun tiellä meitä lähellä
ja auta ottamaan luottavasti vastaan kaikki tulevat päivät.
Kuule meitä, Herra Jeesus,
joka Isän ja Pyhän Hengen kanssa
olet yksi Jumala
ja elät ja hallitset iankaikkisesti.
5
Jeesus, kuoleman voittaja.
Sinulla on elämän ja kuoleman avaimet.
Me elämme kivun ja kuoleman maailmassa,
mutta sinä olet kulkenut yli rajan.
Sinä nousit haudastasi ja elät ikuisesti.
Kiitämme, että kuolema on voitettu.
Kiitämme, että pimeydellä ei ole valtaa meihin.
Kiitos, että tänäkin päivänä sinä voit sytyttää valosi
kuoleman ja surun keskelle.
Ylistämme sinua armostasi.
torstai 12. syyskuuta 2024
Sofiassa
60-vuotisteologiakokouksemme osanottajia Sofiassa Vuosaaressa Helsingissä.
Monia kuvia fb-sivullani Sofiasta.
maanantai 9. syyskuuta 2024
Sotainvalidiliitto kiittämässä
Sotainvalidiliitto luovutti eduskunnalla kultaisen kiekon tasan 10 vuotta sitten😘😍🥰😊
Vastaaottivat Puhemies Eero Heiniluoma, 1.varapuhemies Pekka Ravi ja allekirjoittanut 2.varapuhemies.
Kuva fb-sivullani.
lauantai 7. syyskuuta 2024
Isac LukevJeremy
Tänään olin kastamassa punasella tuvalla Isac Luke Jeremyn ja toisessakin punasen tuvan rakennuksessa oli Konstan kastejuhla
perjantai 6. syyskuuta 2024
Kovan päivän iltana
Voipi täydellä syyllä sanoa, että ollaan kovan päivän illassa, sen verran on päivään mahtunut: Ensin selkäkivusta huolimatta tai ehkä juuri sen vuoksi Fysioterapiassa ja taisi vähän auttaakin muutaman päivän kestäneeseen melkoiseen vaivaan. Lyhyen digikoulutuksen jälkeen keskittymistä päivän vain 21.5 vuoden iän saavuttaneen siunaustehtävään Jämijärven kirkossa, jossa oli todella runsaasti vainajan ikätovereita. Kylävierailun kautta kiireellä tunnin lenkille juuri ehtien ja edelleen täyttä menoa suihkun jälkeen Hongonjoelle Sinikan loistavaa syyskonserttiin urheiluhallin kansoittaneen väen joukkoon, sattui jopa tutut istuinnaapurit molemmille puolille, kun oma vaimo ei iskiasvaivojen vuoksi päässyt mukaan. JOTTA SILLEEN!
keskiviikko 4. syyskuuta 2024
4.9.
Jatkosodan päättymispäivän 4.9. 80-vuotiskonsertin esiintyjiä Niinisalon Sotilaskodissa runsaan yleisömäärän kansoittaessa juhlapaikan viiden kuvan verran fb-sivullani!
tiistai 3. syyskuuta 2024
3.9.
Jatkosodan päättymisen aattopäivä, meillä 4.9.jatkosodan päättymisen 80-vuotismuistokonsertti ja juhlatilaisuus Niinisalon sotilaskodissa alaken kavitarjoilulla 17.30 ja tlaisuus klo 18. Tervetuloa!
maanantai 2. syyskuuta 2024
Autoilijoiden puolesta
Kansanedustaja Jari Koskela
Tämä hallitus on Suomen historian autoilijamyönteisin hallitus. Polttoaineveroa lasketaan useita kertoja. Jakeluvelvoitetta maltillistettiin huomattavasti. Maailmanmarkkinahintoihin emme voi vaikuttaa, mutta näillä kansallisilla päätöksillä saadaan pidettyä polttoaineen hintaa kurissa.
Lisäksi huolehdimme myös tiestön kunnosta mittavilla korjausvelkapaketeilla. Tänä kesänä päällystettiin 4000 kilometriä tietä.
sunnuntai 1. syyskuuta 2024
Kiitollisuuden sunnuntaina olin Jämijärven kirkossa
15. sunnuntai helluntaista
Helluntaijakso, helluntain jälkeinen aika
Kiitollisuus
Tämä pyhä puhuu kiitollisuudesta ja kiittämättömyydestä. Jeesus teki hyvää erityisesti muiden hylkäämille ihmisille. Niistä ihmisistä, joita hän auttoi, vain harvat palasivat kiittämään häntä ja tunnustamaan uskonsa häneen. Toisia kiusasi se, ettei Jeesus toiminut heidän tahtomallaan tavalla, mutta hän halusi tehdä hyvää erotuksetta kaikille.
Raamatun tekstitAvaa kaikki
Psalmi Ensimmäinen lukukappale Toinen lukukappale Evankeliumi
Päivän rukouksetPiilota rukoukset
1
Jumala, kaiken luoja ja antaja.
Elämämme on täynnä ihmeitäsi,
mutta me olemme usein liian turtuneita näkemään niitä.
Puhdista meidät katkeruudesta,
joka on sammuttanut kiitollisuuden.
Täytä sydämemme ilolla
ja viritä meissä uusi ylistyslaulu.
Kuule meitä Poikasi Jeesuksen Kristuksen,
meidän Herramme tähden.
2
Kaikkivaltias Jumala.
Isällisessä hyvyydessäsi
sinä annat meille runsaasti elämän lahjoja.
Ja kun vaikeudet kohtaavat, sinä autat meitä kestämään.
Suo hyvyytesi herättää meissä rakkautta
sinua ja toisiamme kohtaan,
ettemme eläisi vain itseämme varten.
Auta meitä uskollamme ja elämällämme
ylistämään sinua.
Kuule meitä Poikasi Jeesuksen Kristuksen,
meidän Herramme tähden.
3
Herramme ja Vapahtajamme.
Monet sairaat, kärsivät
ja ahdinkoon joutuneet
huusivat sinulle hädässään:
»Jeesus, armahda meitä!»
Sinä annoit avun avuttomalle,
toivon toivottomalle,
elämän kuolleelle.
Herra, sinä olet sama
eilen ja tänään ja ikuisesti.
Ota vastaan meidänkin avuttomuutemme,
hätämme ja pelkomme
tänä päivänä tässä maailmassa.
Armahda meitä!
Kiitos siitä, että annat meidän levätä armossasi,
kiitos, että parantavan sanasi voima
yltää heikkojen toivoksi ja väkevyydeksi.
Sinulle olkoon ylistys ikuisesti.
4
Taivaallinen Isä,
kiitos elämästä, kiitos uskosta.
Kiitos siitä, että Jeesus on tehnyt
kuolemastakin uuden elämän alun.
Jumala, kiitos, että sinä olet –
ilman sinua ei meitäkään olisi.
Kiitos kiitollisuudesta,
joka karkottaa mielemme pimeyden
ja kääntää meidät sinun kirkkauttasi kohti.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)