keskiviikko 18. kesäkuuta 2025
Hannu Juhola PS:n puoluevaltuustoon
Kankaanpääläinen Hannu Juhola perussuomalaisten puoluevaltuustoon
Kankaanpääläinen Hannu Juhola valittiin uutena perussuomalaisten 48-paikkaiseen puoluevaltuustoon.
Toisen kauden kaupunginvaltuutettu Hannu Juhola valittiin viikonloppuna perussuomalaisten puoluevaltuuston jäseneksi.
Toisen kauden kaupunginvaltuutettu Hannu Juhola valittiin viikonloppuna perussuomalaisten puoluevaltuuston jäseneksi. Kuva: Pekka Söderlund
JP Mikola
18.6. 18:45
Kankaanpääläinen Hannu Juhola valittiin uutena perussuomalaisten 48-paikkaiseen puoluevaltuustoon. 67-vuotias Juhola on toisen kauden kaupunginvaltuutettu.
Toimikauden pituus on kaksi vuotta. Kullakin piirillä on puoluevaltuustossa kolme paikkaa. Juholan lisäksi paikan saivat Sari Peippo Nakkilasta ja Niina Immonen Huittisista.
”Puoluevaltuusto on puoluehallituksesta seuraava taso, joka tekee sääntöasioita, valintoja ja valmistelutyötä. Satakunnassa me kaikki kolme nyt valittua olemme uusia”, Juhola kertoo.
Edelliset kaksi vuotta puoluevaltuustoon kuuluivat Jasmin Määttä, Ismo Läntinen, Joni Lentovaara.
Perussuomalaisten puoluekokous järjestettiin viikonloppuna Lahdessa. Puheenjohtajakisassa Riikka Purra kukisti haastajansa Arto Luukkasen äänin 730– 126.
Purra teilasi väitteet päähallituspuolue kokoomuksen peesaamisesta ”täytenä potaskana”. Linjapuheessaan Purra esitti kokoomukselle kaksi vaatimusta: työssä alisuoriutumista ei voi kirjata irtisanomisperusteeksi tulevaan työsopimuslakiin, ja työmarkkinajärjestöjen jäsenyyden veronmaksuoikeuden tulee koskea myös työnantajajärjestöjä.
Tyytymättömyys puoluejohtoon ja kannatusta syöneeseen hallitusvastuuseen kanavoitui ensimmäisen ja kolmannen varapuheenjohtajan valinnoissa.
Ensimmäisen varapuheenjohtajan paikasta kisailtaessa sisäministeri Mari Rantanen joutui taipumaan kansanedustaja, historioitsija Teemu Keskisarjalle äänin 494–421.
Kansanedustaja Joakim Vigelius nousi toiseksi varapuheenjohtajaksi. Kolmannen varapuheenjohtajan paikasta käydyn mittelön voitti Simo Grönroos, joka pudotti europarlamentaarikko Sebastian Tynkkysen puheenjohtajistosta.
Puoluesihteerinä jatkamaan valittiin Harri Vuorenpää, joka sai runsaat 50 prosenttia äänistä ja kukista kisassa mukana olleet haastajansa Mikko Wikstedtin ja Satu Lammen.
Perussuomalaisilla on Satakunnan 67-paikkaisessa aluevaltuustossa seitsemän jäsentä. Kankaanpääläiset Tapio Kamppi, Tapio Laurila ja Iiro Korjansalo ovat aluevaltuuston varajäseniä.
Seitsemän paikkaa puolueella on myös Kankaanpään 35-paikkaisessa kaupunginvaltuustossa. Määrä oikeuttaa Suomen suurimpaan ps-valtuustoryhmään.
Myös Vantaan valtuustossa paikkoja on seitsemän, mutta siellä valtuusto on 67-paikkaisena lähes tuplasti Kankaanpään kokoinen. Molemmissa kaupungeissa perussuomalaiset menetti viisi valtuustopaikkaa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti