torstai 10. heinäkuuta 2025

HERÄTTÄJÄJUHLAMUISTOJA

Tänä vuonna 2025 Salossa sain olla Herättäjäjuhlilla 60. kerran. Eka juhlat v.1961 Joensuussa ovat ehkä eniten mieleenpainuneet. Silloin oltiin koolla Joensuun kirkon ympärillä ja ehtoollistakin vietettiin vielä kirkossa.Urkuparvelta urkujen äärestä tutustuimme jo silloin monen tuntemaan Reino Porraan kiertävään kirjakauppiaaseen, joka oli myös taitava urkuri. Olimme matkassa Pauli Leppiniemen Pobedalla viisi nuorta Kankaanpäästä, kaikki ensimmäisillä juhlillamme, Salossakin oli meistä vielä kaksi, kaksi on poisnukkunut ja yksi kuunteli juhlia körttiradiosta. Heti seuraavana vuonna 1962 juhlat oli sopivasti meillä Satakunnassa Porissa kuten myös v.1993. Joskun olen tullut juhlille juhlajunassa ja ollut myös yhteismajoituksessa kouluilla kuten myös telttamajoituksessa. Kaikki nämä ovat jo historiaan jääneitä. Herättäjä-Yhdistyksen aluesihteerinä ollessani toimin monilla juhlilla kuuluttajana. Puhujana olen ollut kahdesti, Oulaisissa v.1986 aamuseuroissa ja nyt Salossa lähetysseurojen viimeisenä puhujana. Ties monennenko kerran olen myös saanut pitää esillä myytäväksi kotipaikkakuntani Kankaanpään kenkäteollisuuden kenkiä lähetyksen hyväksi, nyt muuten Salossa taisi jopa tulla ennätys! Juhlat ovat vuosien varrella paljon muuttuneet, oheisohjelmia on tullut mukaan runsaasti, mutta itse perusohjelma perjantain aattoseuroista sunnuntain messun jälkeisiin päätösseuroihin on pysynyt samana. Ja yhä yhtä vaikuttavia ovat lauantain päiväseurojen aluksi juhlakansan seisaaltaan veisaava Jumala ompi linnamme ja päätösseurojen lopuksi polvirukous ja sen jälkeen seisaaltaan veisattava Herraa hyvää kiittäkää. Ja kaikki juhlakentällä avarana taivaan alla Sään haltijan armoilla. Nytkin Salossa saatiin kyllä sadetta, mutta pääasiassa vain väliajoilla! Kun nyt oli puhujan myös Presidentti Sauli Niinistö, pohdimme Presidentti Kyösti Kallion tyttären kanssa, oliko presidentin puhu ensimmäinen kerta juhlilla, mutta päädyimme siihen, että totta kai myös Kyösti Kalliokin tunnettuna herännäismiehenä on ollut puhujana!

Ei kommentteja: