Nyt ollaan toden edessä tuhlailujen jälkeen

Riikka Purra Edellisen hallituksen edustajat ovat taas viime päivinä suosineet argumenttia, jonka mukaan heidän korona-aikaan lisäämänsä rahat eivät kohdanneet silloisessa oppositiossa vastustusta. Lueskelin juuri puheenvuoroani huhtikuulta 2020, kun hallitus oli antanut historiallisen suuren, yl 4 mrd€, lisäbudjetin. Seuraavaan lisäbudjettiin meni tuosta vain kaksi viikkoa. Muistutin puheessani, että Suomella on ollut merkittäviä pidemmän aikavälin haasteita jo ennen koronaepidemiaa, ja että nyt hallituksen pitäisi kyetä pragmaattisuuteen ja priorisointiin. Esimerkiksi keventämällä kuntien velvoitteita ja säästämällä sieltä, mistä voi, kun kerran menot valtavasti muuten kasvavat. ”Demografiset ongelmat, maksajien määrän väheneminen ja julkisen talouden epätasapaino kärjistyvät merkittävästi. Myös riski eurokriisistä ja yhteisvastuista kasvaa.” Olin hyvin kriittinen sitä kohtaan, että kaikkea rahanjakoa perustellaan kriisillä eikä mistään voida luopua. ”Valtion miljoonien jakamista pitäisi leimata erittäin vahva pragmatismi ja käytännöllisyys. Realismia on myöntää, että ihan kaikkea ei ole mahdollista korjata ja korvata. Realismia olisi myös hyväksyä, että juuri nyt ei kannata huutaa uusien tai toteutumatta jääneiden oikeuksien perään, vaan huolehtia siitä, että pääsemme valtiona ja yhteiskuntana ylipäätänsä pinnalle.” ”Priorisointi tarkoittaa sitä, että päättäjät kykenevät arvioimaan eri tarpeiden keskinäistä suhdetta. Jos vain saajilta kysyy, kaikki ovat huutavassa tarpeessa.” Vaadin hallitukselta malttia kantaa vastuuta vaatimusten edessä. ”Valtiossa ei liene yhtä ainutta sektoria, toimijaa, virastoa, instanssia, toimialaa, elinkeinoa, joka ei itse olisi sitä mieltä, että juuri se ansaitsisi lisärahoitusta ja nyt jonkinlaista kompensaatiota.” Puheenvuorossani kuvasin, että hallituksen lisäbudjettia sen pääosin hyvistäkin toimenpiteistä huolimatta leimaa samanlainen usko rahan loppumattomuuteen kuin koronaa ennenkin. Vaadin, että toissijaisista hankkeista pitäisi kyetä luopumaan. ”Hallitus ei ole luopunut yhdestäkään lempihankkeestaan. Ei leikkauksia, ei tavoitteiden siirtämistä, ei painopisteiden muutoksia, ei kuntien tehtävien karsimista, ei abstraktista hyvispolitiikasta luopumista konkreettisen, yksinkertaisen, todennettavan politiikan hyväksi.” Nostin esille kulttuurialan saamat erityispanostukset ihmetellen, eikö ihmisten toimeentulomenetysten kompensoiminen olisi riittänyt koskemaan myös kulttuurialan ihmisiä. Ministerit kertoivat, että kriisi on ollut poikkeuksellisen kova kulttuurikentälle. Korjaan, että kriisi on ollut poikkeuksellisen kova lähes kaikille sektoreille. Puutuin myös siihen, että hallitus päätti korvata Veikkauksen tippuneet rahapelituototkin täysimääräisesti. ”Veikkauksen rahojen hyötyjissä on mukana myös kovemman luokan tukilinkoja, jotka eivät tarvitsisi mitään. Ehkä rahareittejä peleihin addiktoituneiden pienituloisten ja yhteiskuntamme kannalta turhanpäiväisten järjestöjen välillä kannattaisi juuri nyt tarkastella, kun epidemia on pannut markettien koneet kiinni.” Samoin ihmettelin, että ilmastopolitiikan menoista ei edes väliaikaisesti aiottu leikata. Hallitus perusteli asiaa sillä, että ilmastokriisi ei pysähdy koronakriisin vuoksi. ”Ei pysähdykään, mutta ei se pysähdy sen paremmin hallituksen toimenpiteiden tai miljoonien vuoksi. Itse asiassa kuvaavaa on, että mikäli kriisi jatkuu hyvin pitkään, hiilidioksidipäästöt vähenevät enemmän kuin hallituksen edes kunnianhimoisimmilla hankkeilla.” Muistutin hallitusta vauhtisokeuden vaaroista rahaa jaettaessa. Kriisioloissa pitäisi olla erityisen tarkka. ”Erityisoloissa poliittisilta päättäjiltä vaaditaan kykyä pragmaattisiin päätöksiin. On välttämätöntä asettaa asiat tärkeysjärjestykseen, kun maata kohtaa ennätysnopea kriisi ja syvä taantuma.”