Käyttäjän Anssi julkaisu
Ei sellaista satua,että totta toinen puoli
Satu rahasta, lupauksista ja valtioviisaudesta
Elelipä kerran etäällä Pohjan mailla väki, jota oli sitkeän kansanluonteen lisäksi siunattu viisailla johtajilla. Oli maineikas Urho, joka Ojapuolueen johtajana oli teollistanut maan muistuttaen kansaa siitä, kuinka vaurastuminen vaatii aikaa ja malttia. Oli myös kovapäinen Väinö, joka Hihapuoluetta johtaessaan ei pelännyt, vaikka tanner aika ajoin tömisi.
Ankarinakin aikoina nämä miehet jaksoivat muistuttaa omiaan siitä, että pienen maan taloutta ei voida johtaa Suuresta Naapuritalosta lainatuin opein. Sellainen koituisi lopulta koko kansan turmioksi. On oltava tarkka, nöyrä, ja työtä on paljon tehtävä.
Viisaudella ja säästäväisyydellä kansa olikin vaurastunut, ja tästä kaikesta kerrottiin monta oivallista tarinaa. Kulttuuriväen parhaimmisto loi musiikkia, kirjallisuutta ja elokuvia, joita ihailtiin ympäri maailman. Sellainen valoi ihmisiin uskoa ja optimismia niinäkin vuosina, kun koko maan kohtalo oli vaakalaudalla. Puhuttiinpa jopa, että tässä pohjoisessa maassa elelee nykyään maailman onnellisin kansa.
Mutta niin kuin useimmissa saduissa käy, myös pienen maan monilla kellokkailla ylpeys kävi lankeemuksen edellä. Piti saada suurempaa, aina vain enemmän, olla kokoaan suurempi ja istua kaikissa pöydissä. Piti luvata kansalle aina uutta ja parempaa, vaikka rahat alkoivat uhkaavasti vähetä, kun uutta ei syntynytkään.
Kävi sitten niin, että Oja-Antin puolue lupasi puolustaa palveluita, jotta maakuntien mummoilla olisi paikka, mistä saada apua. Maata ohjaillessaan Ojapuolueeseen iski kuitenkin ahneus niin, että rahan vuot käännettiin omalle puolueväelle, joka kuittaili nyt muhkeita palkkioita papereita pyöritellessään. Isosta Naapuritalosta aikanaan kiirinyt opetus siitä, miten käy, kun jokien suuntaa aletaan käännellä, oli mennyt Ojapuolueessa kankkulan kaivoon.
Hiha-Antin puolueessa tilanne ei ollut sen valoisampi. Rahaa oli ollut fläppitaululla niin paljon, että haalariväen edut unohtuivat ja oma kostyymi vaihtui koreaan pukuun ja taskuliinaan. Lohdukseen, tai kiukukseen, haalariväki sai nyt katsoa joka viikko televisiosta, kun Hiha-Antti nousi ryhdikkäästi paikaltaan eduskunnassa ja alkoi sadattelunsa maan hallitukselle, joka oli löytänyt edestään tyhjät valtion kirstut. Ennen kuin avasi suunsa, nykäisi Antti maneerinomaisesti takkinsa hihat suoriksi. Noista hihoista hän vetäisi milloin kymmeniä ja milloin satoja miljoonia euroja, joita jakoi mielessään niitä kulloinkin suureen ääneen vaatineelle taholle, jota maan hallitus oli hänen mukaansa armotta kurjistanut.
Kun ennen Hihapuolueessa hihat oli tapana kääriä ylös työtä varten ja verokakun leipomiseksi, veti Hiha-Antti hihat nyt alas ja pyysi kannattajansa istumaan valmiiseen pöytään.
Kun aiemmin Ojapuolueessa maakansa oli kaivanut ojansa kotimantujensa pellonvierille, kaivoi Oja-Antti joukkoineen nyt salaojia, joista valui mahtipontisia julistuksia vaalikarjan tajuntaan kuin väkilantaa Vantaanjokeen.
Viisas kansa kyllä sisimmässään tiesi, että Oja-Antin ja Hiha-Antin opeilla valtakunnan finanssit ajettaisiin äkkiä tilaan, jossa velkakello löisi täydet kaksitoista kertaa. Kun maata ulkomailta haukan lailla seuraavat luoton luokittajat antaisivat tuomionsa, nousisivat yksin velanhoitokulut niin, että Hiha-Antin takista loppuisi kangas. Mitä sitten tapahtuisi? Kun epätoivo iskisi kaikella voimallaan, joutuisiko punaisilla matoilla voivotteleva kulttuuriväkikin särpimään ruokakaupan punakylkistä olutta samppanjan sijaan? Vietäisiinkö mummoilta terveysasemat niin, ettei Oja-Antin mummorallissa riittäisi edes Vatasen jalat ja Rovanperän Toyota? Eikä se Suuri Naapuritalokaan ollut mihinkään muuttunut.
Koska tämä tarina on satu, on siinä oltava onnellinen loppu. Kertojana en saata Anttien tavoin luvata kymmentä hyvää ja kaunista, mutta nykyistä parempaa on tulossa. Vanhalla valtioviisaudella, ahkeruudella, talouden maltilla ja vähemmällä poliittisen rälssin ahneudella voimme pitää tämän maan kunnossa niin mummoille ja lapsille kuin lastenlapsillemmekin. Ääniä ei osteta heidän rahoillaan eikä isänmaata anneta huutokauppiaiden haltuun.
Se on lupaus.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti