lauantai 25. tammikuuta 2020

Asemamme ilmastonmuutoksessa

Ilmastokeskusteluun suhteellisuudentajua toivoo Lapuan Sanomat pääkirjoituksessaan: Maailma ei pelastu suomalaisten voimin.  Kirjoituksessa viitataan esim. Helsingin olevan maailman saastuneimpien kaupunkien joukossa sijalla 1440. Pahiten saastuttavien kaupunkien listassa on 284 Kiinassa ja 13 kärjessä intialaisia miljoonakaupunkeja. Kirjoitus päättyy: Suurin vastuu ilmastosta on pahimpien saastuttajavaltioiden johtajilla. Siellä ei mikään muutu, jollei yhteiskuntajärjestelmä tai sukupolvi johtoportaassa muutu.

perjantai 24. tammikuuta 2020

PS nuortenkin puolue

Tänään Maaseudun Tulevaisuus kertoo gallup-tutkimuksensa tuloksista: Perussuomalaiset vetoavat nuoriin, yli 60% kannatuksesta tulee alle 44-vuotialta. Esim. nuorten työssäkäyvien kannatus on kaksinkertainen demareihin verrattuna ja 30-44-vuotiaiden osuus kannattajista on selvästi isompi kuin muissa puolueissa. Miehiä kannattajissa on edelleen 60%, mutta myös sdp:n ja keskustan enemmistö on miehiä. Sanalla sanoen todella mielenkiitoinen gallup-tutkimus ja artikkeli otsakkeella Populistien kannatus ei noudata rajoja.

torstai 23. tammikuuta 2020

Pekasus

keskiviikko 22. tammikuuta 2020

tiistai 21. tammikuuta 2020

PS ykkönen

Koko maan PS:n piirien puheenjohtajien ja piirisihteerien yhteistilaisuudessa julkaistiin myös Ylen Taloustutkimuksella julkaisemien gallupien pohjalta tehdyt vaalipiirikohtaiset tulokset. Satakunta oli taas piirien ykkösenä ja myös oman vaalipiirin kärjessä kuten PS monissa muissakin vaalipiireissä.

sunnuntai 19. tammikuuta 2020

Rise nousee

Risen vauhti menee eteenpäin ja loppukiri pitää entiseen malliin, kahdeksan hengen ryhmästä kolmantena Fabianille ei mahda mitään, mutta muille kyllä ja 12 sija takaa-ajossa ja kuuden sijan nosto lupaa hyvää jatkossa!



-0:09