sunnuntai 16. heinäkuuta 2023
Kolmena päivänä Herättäjä-juhlilla
Seinäjoen Herättäjäjuhlilla tuttuja, olen mukana kuvissa kansanedustaja Juha Mäenpään ja valtiopäiväneuvos Markus Aaltosen kanssa, samoin körttikodin ylätorpan samanaikaisen asukkaan Erkki Lepistön ja yhdessä ensi kertaa Herättäjuhlilla v.1961 käyneen Sulo Ylikosken kanssa, kuvassa myös hänen Eeva-vaimonsa.
Jo toinen päivä mitä kauneimmassa kesäsäässä Seinäjoen Herättäjäjuhlilla. Nyt olen kuvissa yhdessä kansanedustaja Paula Risikon ja veteraanikansanedustajien hallituksen jäsenen Jukka Vihriälän kanssa.
torstai 13. heinäkuuta 2023
Ampiaishyökkäys
Sateen uhan edessä lastasin kottikärryllisen kuivumassa olleita puita, kun sain ampiaisten joukkohyökkäyksen päälleni ja useita pistoksia naamavärkkiin. Kiireen vilkkaa oli paettava ja puukärry jätettävä. Palasin jonkin ajan jälkeen hupparin ja naamaverkon turvin, ei enää häiriötä, kun vain tempasin valmiiksi täytetyn kärryn mukaan, mutta en enää mennyt tekemään uutta kuormaa, vetäsin vain sadepeitto puukasan päälle, puiden kasaan ampiaiset ovat tehneet satojen ampiaisen pesän. Senkus nyt siellä vain asustavat!
keskiviikko 12. heinäkuuta 2023
Ennallistaminen
Enemmistö Suomen mepeistä äänesti Suomen hyvin hoidettuja metsiä vastaan eli ennallistamisen puolesta. Vastaan äänestivät molemmat PS:n ja Keskustan sekä kaksi kokoomuksen edusstajaa. Kaikki vihervassarit + kokoomuksen Pietikäinen ja RKP:n edustaja olivat puolesta!
tiistai 11. heinäkuuta 2023
35 kerrostaloa
Tänääb jaoin 35 kerrostaloa, hellerajakin rikkoutui, ehkä oli pätevä syy olla tekemättä päivittäistä juoksulenkkiä, kun vielä illansuussa leikkasin ruohoa tankillisen! Ennen jo olin jakanut 10 kerrostaloa, siinä ne sitten oavatkin ne talot, joihin pääsee sisälle, lisäksi kyllä vielä on Reimankallion kerrostalot!
maanantai 10. heinäkuuta 2023
Manantain ohjelmaa
Honkajoen Sotainvalidien puheenjohtajana toiminut Timo Röpetti sai tänään puolustusministeri Antti Kaikkosen myöntämän Sotainvalidiliiton suuren kunniaristin ja sen kunniaksi olimme seitsemällä hengellä syömässä Tiilikaaressa.
Pesisleirien talkoolaisetkin pääsivät nyt helteiselle tunnin lenkille: täysi kymppi kiersi kuntoreitin, Risen portaat ja vielä ratakierroksenkin.
Kirkon ulkoportailla (ns. miljoonaportaat) veisattiin siioninvirsiä kahdeksantoista hengen voimilla lähtöseuroina viikonlopun Seinäjoen Herättäjäjuhlille illansuussa sopivasti vielä 20 asteen lämmössä!
sunnuntai 9. heinäkuuta 2023
Sunnuntai apostolien päivänä
Apostolien päivä
Helluntaijakso, helluntain jälkeinen aika
Liturginen väri: punainen,
Näytä virsisuositukset Päivän tunnuskuva
Herran palveluksessa
Jo varhain keskiajalla on vietetty apostolien Pietarin ja Paavalin päivää heidän marttyyrikuolemansa muistoksi (29.6.). Heidät surmattiin perimätiedon mukaan Roomassa keisari Neron toimeenpanemissa vainoissa vuonna 67. Kun apostolien päivät Ruotsi-Suomessa poistettiin vuonna 1772, myös Pietarin ja Paavalin päivä erillisenä pyhänä lakkasi. Sittemmin sen tekstit on sijoitettu tähän sunnuntaihin.
Nykyisin tänä sunnuntaina (6. sunnuntai helluntaista) muistellaan kaikkia apostoleja. Sunnuntain tekstit puhuvat apostolien kutsumisesta ja opetuslapsen tehtävästä laajemminkin. Kristus on katsonut myös meidät arvollisiksi osallistumaan työhönsä. Kuuliaisina Jumalan sanalle olemme osallisia uudesta elämästä Kristuksessa.
Paavo Perkiömäki 101-vuotta, siunaus
Tänään vaikuttava surujuhla: Honkajoen viimeisen rintamaveteraanin siunaustilaisuus. Runsas vuosi sitten saimme olla hänen 100-vuotisjuhlissaan. Kirkossa aloitettiin alkusoitolla Vanha virsi Taalainmaalta ja seuraavaksi Honkajoen veteraanilaulajat esittivät Hiljainen tienoo. Seurasi runsaslukuisten kukkalaitteitten lasku arkulle, viimeisenä Sotainvalidien ja Rintamaveteraanien yhteisseppele, jonka jälkeen Kankaanpään veteraanikuoro lauloi Mun kanteleeni kauneimmin taivaassa😀
kerran soi. Päivä vain ja hetki kerrallaan-virsi ja allekirjoittaneen suorittama puhe ja siunaus päättyen isänmaan virteen Siunaa ja varjele meitä Korkein kädelläs.
Juhlallisesti Suomen lipun, Sotainvalidien lipun ja Rintamaveteraanien lipun ollessa kärjessä vietiin 101-vuotias veteraani sukuhautaan, arkkua laskettaessa maan poveen veteraanikuoro lauloin Vaipuos maan poveen ja lopuksi vielä veteraanikuorot esittivät Veteraanin iltahuudon Rannalle himmeän lahden aurinko laskenut on. Kutsu jo soi iltahuudon, taakka jo laskettu on. Ja kaikissa kolmessa säkeistössä koskettava loppu: Hoivatkaa, kohta poissa on veljet. Muistakaa, heille kallis ol maa. Kertokaa lastenlapsille lauluin, himmetä ei muistot koskaan saa.
Ja yhdessäoloa ja Paavon muistamista jatkettiin sitten lämminhenkisessä muistotilaisuudessa Honka Centerissä puhein, virsin, lauluin jopa kahden pienen tytön esittämänä Tuli kirkkoon mies ja lapsi, ruokailuin ja täytekakkukahvituksin!☺️😍🥰😘
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)