keskiviikko 16. elokuuta 2023

Hesarin gallup

Politiikka|HS-gallup Sdp nousi suosituimmaksi puolueeksi, ero kokoomukseen hiuksen­hieno Sdp:n ja pääministeripuolue kokoomuksen kannatukset ovat käytännössä tasan. . Sdp:n kannatus nousi, kokoomuksen ja perussuomalaisten laski tuoreimmassa HS-gallupissa. KUVA: LEHTIKUVA, ANTTI SALONIEMI / HS Robert Sundman HS 15.8. SDP nousi täpärästi suosituimmaksi puolueeksi Helsingin Sanomien tuoreimmassa kannatuskyselyssä. Suurinta oppositiopuoluetta äänestäisi heinä–elokuun mittauksen mukaan 21,5 prosenttia. Sekä kokoomuksen että perussuomalaisten kannatus laski hieman. Kokoomusta äänestäisi nyt 21,4 prosenttia ja perussuomalaisia 19 prosenttia. Muiden eduskuntapuolueiden kannatuksissa oli vain vähäisiä muutoksia. Vihreät ja vasemmistoliitto vaihtoivat suosituimmuusjärjestyksessä paikkaa, kun vasemmistoliitto menetti ja vihreät lisäsi kannatustaan prosenttiyksikön kymmeneksellä. TALOUSTUTKIMUKSEN Ylelle toteuttamassa, elokuun alkupuolella julkaistussa mittauksessa Sdp otti kärkipaikan selvemmällä erolla. HS:n ja Ylen mittaukset tehdään osin eri ajankohtina ja eri tutkimusmenetelmin. HS:n mittaukset toteuttavan Kantar Publicin tutkimusjohtaja Sakari Nurmela luonnehtii, että vaikka kokoomuksen suosio näyttää laskeneen huippulukemista, ei puolueen kohdalla voida puhua ”kannatusromahduksesta”. ”Sdp taas saa tällä hetkellä kannatusta useammalta suunnalta. Puolue varmastikin koetaan jonkinlaiseksi vastavoimaksi hallitukselle, ja poliittisen keskustelun tässä vaiheessa se hyötyy siitä”, Nurmela sanoo. NIIN kutsuttujen epävarmojen ja ”nukkuvien” osuus oli 24 prosenttia. He eivät osanneet tai halunneet sanoa, mitä puoluetta äänestäisivät eduskuntavaaleissa tai sanoivat, etteivät kävisi äänestämässä. Näiden epätietoisten tämänhetkinen osuus on pienempi kuin pitkän aikavälin keskiarvo ja myös pienempi kuin edellisessä mittauksessa. Heinäkuussa se oli 27 prosenttia. Mittauksen virhemarginaali on kaksi prosenttiyksikköä suuntaansa suurimpien puolueiden kohdalla. PUOLUEKANTANSA kertovilta tiedusteltiin myös, kuinka varmoja he ovat omasta valinnastaan. Erittäin varmoja oli 44 prosenttia ja melko varmoja 45 prosenttia. Luvut ovat hyvin saman suuntaisia kuin edellisessä HS-gallupissa heinäkuussa. Kaikista varmimpia kannastaan ovat tällä hetkellä perussuomalaisten ja kokoomuksen kannattajat.

tiistai 15. elokuuta 2023

Ent.kansanedustajien kesäkokouksessa

Veteraanikansanedustajien kesäkokoukseen Kaarinaan omin autoin tulleita äijäkööri. Kaikenkaikkiaan koolla oli 50 entistä kansanedustajaa. Tutustuimme Kaarina-taloon, Väisälän perustamaan Avaruuspuistoon ja merenkulkuneuvos Hans Langhin konserniin, johon kuuluu monta laivaa, yli 300 hehtaarin maatila ym. Kaaarina kaikin puolin virkeä ja kehittyvä kaupunki, vaikka onkin ihan Turun kyljessä

lauantai 12. elokuuta 2023

Tampereella puoluekokouksessa

Perussuomalaisten Tampereen puoluekokouksessa kuvautimme itsemme eduskuntakauden 2011-2025 ikäpuhemies ja 2.varapuhemies piirien lippurivistön edustalla! Kuvat fb-sivustollani! Kauko Tuupainen täytti toukokuussa 83 vuotta ja mä syyskuun 17. päivä pyöreät kahdeksankymmentä

perjantai 11. elokuuta 2023

Tunninlenkkiläisiä

Poikeusaikaisella klo 16 tunninlenkillä 10 kaveria, saatiin testikengät lenkin päälle ja ehdittiin Laurin 70 vuotis-seuroihinkin kirkkoon. Eikä juuri sadellutkaan, vaikka pahalta näyttikin!

torstai 10. elokuuta 2023

Torstai on toivoa täynnä

Torstai-torille pääsin vasta klo 12 jälkeen, jolloin jo muutenkin kesätoreista hiljaisemmaksi käynyt tori oli jo melko vähäväkinen. Koko aamupäivä sujui syyskauden aloittaneessa tarkastuslautakunnan kokouksessa ja kokousrumbaa jatkuu sitten tiiviinä! Illalla lenkki meinasi loppua heti alkuunsa, kun rupesi piskottelemaan, mutta sitten hiljeni ja niin jatkoin lenkin kiertäen liikuntakeskuksen kuntoreitin 5 km, mutta kyllä sitten loppupäässä jo rupesi ropisemaan ja autoon päästyä oikein kunnolla, pesäpallokentällä näytti peli silti jatkuvan!

keskiviikko 9. elokuuta 2023

Halla-aho nousussa, nyt neljäntenä

Mika Aaltola loikkasi toiseksi MT:n presidenttikyselyssä \u2012 myös Pekka Haaviston suosio kasvaa MT:n presidenttikyselyssä kolmen kärki pitää asemansa. Aaltolan kannatus nousi huhtikuusta 5,2 prosenttiyksikköä. J MT:n presidenttikyselyssä kolmen kärki pysyy samana, vaikka järjestys on muuttunut. Joonas Immonen MT:n tuoreessa gallupissa Pekka Haavisto (vihr.) kasvattaa suosiotaan. Haavistoa kannattaa tällä hetkellä 27,4 prosenttia suomalaisista. Kolmen kärjessä toiseksi suosituin on viime viikolla ehdokkuutensa julkistanut Ulkopoliittisen instituutin johtaja Mika Aaltola, jota kannattaa tällä hetkellä 15,6 prosenttia suomalaisista. Kysely on toteutettu Aaltolan ehdokkuuden julkistamisen jälkeen. Kolmannelle sijalle jäi Olli Rehn (kesk.), jota kyselyn mukaan kannattaa tällä hetkellä 11,1 prosenttia suomalaisista. Kolmen kärki ei ole muuttunut MT:n huhtikuisesta presidenttikyselystä, sen sijaan järjestys on. Huhtikuussa Haavistoa olisi kannattanut 23,3, Rehniä 10,8 ja Aaltolaa 10,4 prosenttia. Aaltolan kannatus on noussut yli viisi prosenttiyksikköä, Haaviston noin kolme prosenttiyksikköä. Rehnin kannatus on pysytellyt suurinpiirtein samoissa lukemissa. Lisää aiheesta:MT:n presidenttikysely: Haavisto voittaisi sekä ensimmäisellä että toisella kierroksella Kolmen kärjen jälkeen seuraavaksi suosituin ehdokas olisi Jussi Halla-aho (ps.), joka saa kyselyssä 8,8 prosentin kannatuksen. Viidenneksi suosituin henkilö seuraavaksi presidentiksi olisi vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson, jonka valitsisi noin 3,9 prosenttia suomalaisista.

tiistai 8. elokuuta 2023

Merkillinen sähköposti

Sain mukamas Poliisihallinnon allekirjoittaman syytösviestin ties mistä järjettömistä rikkomuksista, joista itselläni ei ollut pienintäkään tietoa. Lähetin viestin poliisi-ystävälleni, hän välitti seuraavan tiedon: Anssi, tunnet Suomen oikeuskäytännön! Poliisi tutkii, syyttäjä syyttää ja tuomioistuin tuomitsee, ei poliisihallinto!