lauantai 2. syyskuuta 2023

Sodan päättymisen tilaisuus

Maananataina 4.9. pidetään Niinisalon Sotilaskodissa sodan päättymisen tilaisuus klo 18.

keskiviikko 30. elokuuta 2023

Sylttytehtaan jäljet löytyvät

Tälläkin viikolla ollessani kolmessakin eri Satakunnan hyvinvointialueen kokouksessa on käynyt ilmi paremmin kuin hyvin budjetoinnin alijäämäisyys, jota nyt kynsin hampain kaikenmoisin kehittämisin ja supistuksin yritetään kuroa umpeen semminkin kun on tehtävänä myös ensi vuoden budjetti, joka kustannuskehityksestäkin johtuen on vain kasvamassa. Alijäämä tänä vuonna on viimeisen tiedon mukaan 55 miljoonaa. Mutta perussyy - mistä kaikki johtuu - jää aina sanomatta. Kun sosiaali- ja terveysministeri Krista Kiuru esitteli uudistuksen, hän esitti sen hinnaksi 23 miljardia, ja valtiovarainministeri Annika Saarikko antoi vain 22 miljardia. SIINÄPÄ SE! Siksi kaikki 21 hyvinvointialuetta painiskelevat riittämättömän rahoituksen noidankehässä eli eivät ne ole syyllisiä. Sylttytehtaan jäljet ovat siis muualla. Sorry!

tiistai 29. elokuuta 2023

Halla-ahon ohjelmapuheenvuoro

Halla-ahon mukaan ulko­po­liit­ti­sessa johdossa ei saisi olla naii­viutta ja sini­sil­mäi­syyttä – ”Presi­dentin on tunnis­tet­tava, mitä ympä­rillä tapahtuu” Politiikka Presidenttiehdokas Jussi Halla-aho korostaa, että Suomessa valtion johdon keskeinen – ja ensisijainen – tehtävä on puolustaa suomalaisten hyvinvointia ja turvallisuutta sekä sisäisiä että ulkoisia vaaroja kohtaan. Halla-aho sanoo, että presidenttinä hän puhuisi tietyistä Suomen sisäiseen kehitykseen ja turvallisuuteen liittyvistä kysymyksistä enemmän ja avoimemmin kuin nykyinen tasavallan presidentti Sauli Niinistö. Eduskunnan puhemies, perussuomalaisten presidenttiehdokas Jussi Halla-aho vieraili tänään MTV:n Huomenta Suomessa presidenttiehdokashaastattelussa. Halla-aho sanoo, että häntä ohjaavat vaalikampanjassaan ja mahdollisesti presidentiksi valituksi tullessaan samat teemat, jotka aikanaan toivat hänet politiikkaan ja ovat ominaisia myös perussuomalaisille. – Minulle perussuomalaisena ehdokkaana, ja myös omana itsenäni, Suomen valtio on ennen kaikkea suomalaisten ja Suomen kansan edunvalvontakoneisto, ja sitä tulee johtaa sellaisena. Minulla on melko paljon tietoa ja ymmärrystä nykyisestä turvallisuuspoliittisesta ympäristöstä sekä sisäisistä huolestuttavista kehityskuluista, joihin tulee kiinnittää huomiota. Omien toiveiden ei saa antaa ohjata analyysia Halla-aho katsoo, että näinä aikoina Suomen ulkopoliittisessa johdossa – jonka osa tasavallan presidentti on – ei saisi olla naiiviutta ja sinisilmäisyyttä. Halla-aho muistuttaa, että mitä tahansa voi koska tahansa tapahtua. Halla-aho korostaa, että Suomessa valtion johdon keskeinen – ja ensisijainen – tehtävä on puolustaa suomalaisten hyvinvointia ja turvallisuutta sekä sisäisiä että ulkoisia vaaroja kohtaan. – Presidentille on keskittynyt paljon ulko- ja turvallisuuspoliittista valtaa. Presidentiltä siksi edellytetään selväjärkisyyttä ja kirkasnäköisyyttä siitä, että hän tunnistaa sen, mitä ympärillä tapahtuu. Pitää siis kyetä tekemään realistista ja rauhallista analyysia turvallisuuspoliittisesta ympäristöstä sen sijaan, että impulsiivisesti tehtäisiin hätäisiä johtopäätöksiä. Tai että annettaisiin omien toiveiden ohjata analyysia. Suomessa yhteinen näkemys ulkoturvallisuudesta Halla-aho katsoo, että epämuodollinen yhteistyö ja kanssakäyminen tasavallan presidentin ja eduskunnan sekä presidentin ja valtioneuvoston välillä on toiminut tähän saakka kohtuullisen hyvin. Presidenttinä Halla-aho jatkaisi samalla linjalla. – Se tietysti edellyttää sitä, että kyseisissä tehtävissä toimivien henkilöiden keskinäiset kemiat toimivat jollakin tavoin. Mutta itselläni on ainakin kaikki aikomus jatkaa tällä hyvällä linjalla täysin riippumatta siitä, ketkä toisella puolella pöytää istuvat. – Onneksi ainakin ulkoturvallisuuteen liittyvissä kysymyksissä Suomessa on varsin laaja puoluerajat ja ideologiset rajat ylittävä yhteinen näkemys, mikä tekee myös helpommaksi ja todennäköisemmäksi sen, että yhteistyö sujuu. Halla-aho arvioi, että presidenttinä hän puhuisi julkisuudessa tietyistä Suomen sisäiseen kehitykseen ja turvallisuuteen liittyvistä kysymyksistä ”enemmän ja avoimemmin” kuin nykyinen tasavallan presidentti Sauli Niinistö. – Esimerkiksi huolestuttava yhteiskunnallinen kehitys, joka näkyy maahanmuuton lieveilmiöinä, on yksi teema, josta olisi syytä käydä jatkuvaa strategisen tason keskustelua, koska maahanmuutolla on suuret heijastusvaikutukset maan tulevaisuuteen. Venäjä ei lakkaa olemasta uhka Halla-aho huomauttaa, että Venäjän uhka ja haaste suomalaisille ei ole katoamassa minnekään senkään jälkeen, kun Venäjän aloittama hyökkäyssota Ukrainassa joskus päättyy. Halla-aho muistuttaa, että Venäjä on jonkinlaisessa valtiollisessa muodossaan ollut olemassa viimeiset yli 1 200 vuotta. – Venäjän perustavoitteet eivät ole tänä aikana muuttuneet. Venäjä ei lakkaa olemasta uhka sen jälkeen kun sota Ukrainassa päättyy, vaan Venäjällä on edelleen samat ominaisuudet ja tavoitteet. Halla-aho huomauttaa, että Venäjä on aina kiistänyt pienempien naapurimaidensa oikeuden tehdä omia ratkaisuja ja valintoja. – Omasta mielestään Venäjällä on myös veto-oikeus pienempien naapuriensa olemassaoloon, kuten historiassa on usein nähty. En usko, että jatkossakaan Venäjä lakkaisi olemasta uhka kaikille pienemmille naapureilleen. Tukea Ukrainan Nato-jäsenyydelle Ukrainan edellinen presidentti Petro Porošenko totesi äskettäin toivovansa Ukrainan pääsevän Naton jäseneksi pikaisesti, jo ensi vuonna. Halla-aho sanoo pitävänsä Ukrainan Nato-prosessia jopa tärkeämpänä kuin mahdollista EU-jäsenyyttä. – Ukrainan jälleenrakennuksessa tarvitaan ulkomaalaisia investointeja. Niitä on kuitenkin vaikea houkutella maahan, joka on vihamielisen naapurin hyökkäysuhan alla. Nato tarjoaa jäsenilleen turvallisuustakuut, joita toistaiseksi ei ole uskaltanut kukaan kokeilla. Oleellista on, miten tämän sodan jälkeen luodaan pidäke, jotta Venäjä ei enää lähde uusille sotaretkille. SUOMEN UUTISET

maanantai 28. elokuuta 2023

Kaveria ei jätetä

Sebastian Tynkkynen 5 t · Onko muuten kellekään jäänyt epäselväksi, että onko PS bussin-alle-heittäjien puolue? Toisin kuin monissa muissa puolueissa, meillä jos joku putoaa kyydistä, ei ajeta päältä vaan otetaan kyytiin mukaan. Jälleen hyvä esimerkki siitä oli, että kuluneella kesäkokousviikolla Kokkolassa valitsimme Vilhelm Junnilan eduskuntaryhmämme varapuheenjohtajaksi ja vieläpä yksimielisesti. Nyt vahvistetulla kokoonpanolla Suomen taloutta pelastamaan. Se olisi pitänyt aloittaa jo paljon aikaisemmin, sillä nyt hintalappua tulee enemmän ja lainakorot ovat jättimäiset, mutta ei auta kuin tarttua toimeen ja antaa vihervassarien huutaa, kun me teemme, mihin he eivät rohjenneet. Hyvinvointivaltion pelastaminen on jokaisen isänmaallisen sydämessä. Kyllä me tästä selvitään, jos aiemmat sukupolvet on selvinneet monta kertaa suuremmista koettelemuksista.

sunnuntai 27. elokuuta 2023

Kielemme

‹SUNNUNTAI 27.8.2023› 2. vuosikerta 13. sunnuntai helluntaista Helluntaijakso, helluntain jälkeinen aika Näytä virsisuositukset Päivän tunnuskuva Jeesus, parantajamme Ihminen on kutsuttu ylistämään Jumalan nimeä. Synti estää meitä tekemästä näin, mutta Jeesus voi antaa meille näkevät silmät, kuulevat korvat ja Jumalan tekoja ylistävän kielen. Jeesuksen teot todistavat hänen rakkaudestaan ja voimastaan auttaa hädässä olevia ihmisiä. Raamatun tekstitAvaa kaikki Psalmi Ensimmäinen lukukappale Toinen lukukappale Evankeliumi Päivän rukouksetPiilota rukoukset 1 Armollinen Jumala, sinun hyvyytesi ravitsee meitä joka hetki. Avaa silmämme näkemään lähimmäistemme hätä ja korvamme kuulemaan heidän pyyntönsä. Rohkaise meitä sanoin ja teoin välittämään rakkauttasi ja kantamaan vastuuta koko luomakunnastasi. Kuule meitä Poikasi Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme tähden. 2 Herra, meidän Jumalamme. Me kiitämme sinua uutta luovasta Sanastasi, Pojastasi Jeesuksesta Kristuksesta. Herättäköön hän meidät kuolleista, niin että koko elämämme ylistää sinua. Opeta meitä puhumaan toisillemme sanoja, jotka ovat aitoja ja rakkautta täynnä. Kuule meitä Poikasi Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme tähden. 3 Jumala, rakas Isämme. Tajuntaamme tunkeutuu joka puolelta erilaisia sanomia. Harvat kuitenkin uskaltavat puhua tuskastaan, moni uskoo, ettei kukaan jaksa kuunnella. Isä, lähekkäin ahtautuneinakin etäännymme toisistamme. Yhä enemmän on meitä, jotka emme jaksa. Lähetä Pyhä Henkesi ja parantava sanasi, luo avoimuutta ja uskallusta, avaa suut, herkistä korvat.

lauantai 26. elokuuta 2023

Pitää nauttia muustakin kuin suomalaisten menestyksestä

Pieni sisukas Suomi on saanut yhden mitalin Budapestin MM-kisoissa ja siihen taitaa mitalisaalis jäädäkin, enää suomalaisia on mukana päätöspäivänavain Helander keihäässä ja Junnila naisten korkeudessa. Sen sijaan voi iloita rakkaan naapurin Ruotsin menenstyksestä kahden aljinsa huipun ansiosta. Tänään seipäässä Armand Duplantis oli ylivoimainen yrittäen jopa uudesta maailmanennätyksestäkin 623. Aiemmin jo viimeisellä heitollaan kullan otti kiekossa Ståhle. Tänään eritoten voi iloita Kanadan menestyksestä Kaksi kultaa ja kaksi hopeaa. 10-ottelussa kaksoisvoitto, miesten 800 m voitto ja naisten kuulan hopeatila.

perjantai 25. elokuuta 2023

Tunnin lenkki taas kerran

Poikkeuksellisesti oltiin lenkillä jo klo 16 Mailan pelin vuoksi. Kuusi jeppeä ja normaali kuntoreitti, Risen portaat kenttäkierroksen kanssa 6 km sopivasti ennen klo 18 maissa tullutta melkomoista sadetta.