perjantai 17. huhtikuuta 2009

Nokkiiko korppi korppia

Eläkekatto-keskustelu on jälleen kerran noussut ykkösaiheeksi Fortumin toimitusjohtaja Liliuksen jo työelämässä keräämiensä miljoonien jälkeen saamansa eläkkeen suuruutta kauhisteltaessa. Eri tietolähteiden mukaan hänen eläkkeensä nousee 40.000 - 60.000 € kuukaudessa eli se on vähimmilläänkin 240.000 mummonmarkan suuruinen kuukausieläke. Vielä tämä häpeämätön Lilius on kehdannut julkisuudessa olla katkera saamastaan kohtelusta.

Syystä kansalaiset ovat kauhistuneet, ettei hänelle Liliukselle ja lisäksi vielä monelle pienemmälle Fortumin johtajalle ole saatu mitään kuria, vaikka asialla ovat olleen kolmen eri hallituksen kolme eri kolmen suurimman puolueen ministeriä, vaikka valtio on Fortumin enemmistöomistaja.

Vuonna 1979 aloittaneen eduskunnan sosiaalivaliokunnassa eläkeasioita käsiteltäessä esitin nuorena kansanedustajana SMP:n linjan mukaisesti muutaman tuhanne markan eläkekattoa, koska eläkkeen tarkoitus on turvata eläkeläiselle kohtuullinen toimeentulo eikä suinkaan enää rikastuttaa eläkkeen saajaa. Hämmästyksekseni en saanut minkään puolueen kannatusta. Muistan aina Tarja Halosen kannanoton, kun hän sanoi, että työelämässä saavutettu elintaso on voitava säilyttää myös eläkkeellä oltaessa. Tämän hän oli oppinut toimiessaan ammattiyhdistysliikkeen juristina. Useiden oikeudenmukaisten kansalaisten mielestä eläke päinvastoin voisi olla jopa kaikilla samansuuruinen ja eläkekatto olisi vähimmäisvaatimus. En saanut edes vasemmistoliiton edustajilta tukea ja ymmärsinkin, että heidänkin edustajillaan oli suuria eläkkeitä kuten esimerkiksi läänimme Turun ja Porin maaherra Paavo Aitiolla. Ei todellakaan korppi korpin silmää noki.

Tasa-arvo onkin kaukana eläkepolitiikastamme ja vain PerusSuomalaiset ajavat kattoeläkettä, koska meidän ei tarvitse suosia ketään huippueläkeläistä, joita maassamme riittää. 225 eläkeläistä saa vähintäin 10.000€/kk, kun tavallinen työeläke keskimäärin on 1.050€/kk pelkällä kansaneläkkeellä toimeentulevista puhumattakaan. Suomi onkin Euroopassa ainoa maa Viron, Tsekin ja Portugalin ohella, jossa ei ole voimassa kattoeläkettä.

Ja kuitenkin tasa-arvo ja ihmisyys - ihmisyytemme peruspilarit edellyttävän myös eläkeläisten samanarvoista kohtelua eikä ketää saisi halventaa . Eläkerajoja tasoittamalla yhdenvertaisuus lisääntyisi.

Ei kommentteja: