perjantai 29. toukokuuta 2009

PerusS äänenkannattaja ilmestyi

Tänään tuli PerusSuomalainen lehti, ennätyssuurena, 36 sivua. Viimeinen numero ennen vaaleja. Samalla se on ennätysmäistä puoluekokoustamme esittelevä. Olemme Kankaanpäässä saaneet jakaa jokaista lehden numeroa jo eduskuntavaalien edeltä lähtien, niin tätäkin tuli jaettavaksi, mutta tavanomaisten 100 lehden nippujen sijasta yhdessä nipussa oli vain puolet siitä lehden paksuudesta johtuen. Kun kaikki Kankaanpäässä jaettavina olleet vaalinaluslehdet laskee yhteen, niin siltikin niiden luku on jäänyt noin puoleen talouksiemme luvusta. Suurimmat kerrostaloalueet on pitänyt jättää suosista ilman lehteä.

Päätoimittaja Harri Lindellin kanssa on jakelusta puhuttu paljonkin. On vain niin, että vaikka 8 sivuisella vaalilehdellä olisi ollut menekkiä 400.000 kpl, sitä saatiin painaa vain 100.000 kpl. Harri sanoo, että kun aiemmin on jopa joutunut tyrkyttämään lehteä jaettavaksi, nyt se suorastaan riistetään käsistä, niin runsaasti olisi halukkaita jakelijoita. Puolueen talousresulssit eivät valitettavasti vielä riitä enempään. Mikään ei olisi niin tehokas ja halpa tiedonjakelukanava kuin lehti. Tietysti toinen nykyaikainen varsinkin nuorempien käyttämä on tämä netti, jossa bloginikin on luettavissa. Puolueellahan ei ole varaa kalliiseen lehtimainontaan, joka kaiken lisäksi olisi ulotettava koko maahan. Ikävintä tässä on se, että meitä äänestää haluavien on tosi vaikeaa löytää ehdokkaan numeroa. Äänestyskopissahan se viimeistään on, mutta olisihan se hyvä tietää jo sinne mennessä.

Lehti yleensäkin on yhä pitänyt pintansa sähköisen viestinnän puristuksesta huolimatta. Lehti on aina helposti käsiin saatava. Siksi ainakin me vanhemman polven edustajat luemme tiedot mieluiten juuri lehdistä.

Tämänpäiväisessä PerusSuomalaiset-lehdessä riittää siis lukemista. EU-ehdokkaat ovat hyvin esillä, samoin puoluekokousuutiset ja tunnelmat. Onpa julkaistu osa pitämästäni puoluekokoushartauksestakin. Samoin on kommenttini Aamulehden pahasti Timo Soinia mollanneesta Ylänurkka-pakinasta, johon en saanut vastinetta ja näin lopetin vuosikymmeniä kestäneen kestotilauksen. Vielä Mika Männistö on PerusSuomalaiseen tehnyt haastattelun alkukauden kokemuksista Kankaanpään valtuustossa.

¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨
Timo Soinin päivän plokin ansiosta Auran kirkkoherra, PerusSuomalaisten valtuutettu kyseli,
kuka mahtaa olla se SMP:n nuorten piirissä 1970-luvulla toiminut Soinin ystävä, jota Timo on tänään ollut saattamassa viimeiselle matkalle. Tiesin vastauksen: Meillä Kankaanpäässäkin kappalaisena toimineen Antero Timosen Sakari poika, valtiotieteen maisteri nukkui pois 48-vuotiaana ja haudattiin tänään Lahdessa, jossa hänen isänsä oli viimeksi kirkkoherrana. Itse en ole kuullut Sakarista pitkään aikaan, mutta näin voi matka päättyä jo nuorenakin.

Ei kommentteja: