lauantai 30. toukokuuta 2009

Jo joutui armas aika

Suvivirsi on tänään kajahtanut kouluissamme lukuvuoden päättymisen ja kesäloman alkamisen merkiksi. Paljon on puhuttu Suvivirren asemasta maahanmuuttajien lasten tultua myös kouluihimme, eli onko meillä enää oikeutta laulaa rakasta virttämme. Mutta me olemme suomalaisia ja tämä on meidän maamme, maahanmuuttajien on sopeuduttava meidän oloihimme eikä meidän tarvitse toimia heidän ehdoillaan. Maassa maan tavalla.

Sain olla jo eilen pitämässä Isojoella kolleegani Jari Koskelan estyneenä ollessa kevätkirkon koko pitäjän koululaisille. Yhdessä myös saimme veisata suvivirren. Puheessani oli mainio mahdollisuus viitata myös enoni Kauko Räikkeen jo 50-luvulla veistämään Isojoen sankaripatsaaseen, joka kuvaa maassa haavoittuneena makaavaa sotilasta, jonka käsi on kohotettu ylös kohti taivasta. Samalla voin puhua kirkon sisällä olevasta enoni veistämästä krusifiksistä, jonka jäljennöksen saimme myös lahjoitusten turvin Jämijärven kirkkoon. Ristin uhrin ansiosta saamme syntiemme anteeksiantamuksen ja se on kristillisen uskomme lohdullinen ydinssanoma.

Tänään saimme sukulaisina juhlia Turussa kahta ylioppilasta, serkuksia: poikaa ja tyttöä, veljeni molempien poikien esikoisia. Pläkkikaupunginosan kauniissa omakotimiljöössä saimme viettää juhlaa kesän ensimmäisenä hellepäivänä ulkosalla täydessä kukkaloistossaan olevien omenapuiden alla. Myös runsaalla lapsijoukolla oli tilaa temmeltää pihamaalla. Uusilla ylioppilailla oli jo jatkosuunnitelmat tiedossa, poika on kahden vuoden valmistautumisen jälkeen läpäissyt pääsykokeet taistelulentäjäkoulutukseen 40 onnellisen kanssa, tyttö menee vuodeksi Saksaan kieltä oppimaan ja opiskelemaan. Tänä vuonnakin leivottiin 30.000 ylioppilasta ja jatkopaikkoja opiskeluun ei ole läheskään kaikille. Siksi on todella hienoa, että näille veljenpoikien esikoisille ovat jatkomahdollisuuden jo nyt heti auenneet.

Suvivirsi kuuluu koulujemme kevätjuhliin. Vielä vuosien ja vuosikymmenienkin jälkeen omien kouluvuosien muistot juuri suvivirrestä ovat sen sanojen mukaiset: Jo joutui armas aika ja suvi suloinen. Kouluväki on lomansa ansainnut ja samoin me kaikki. Toivokaamme alkaneesta kesästämme kaunista ja lämmintä. Edelliskesä taisikin sateisena mennä ohi melkein huomaamatta.

Ei kommentteja: