lauantai 6. kesäkuuta 2009

H-hetki koittaa

Ukko Metsolan 110.000 € on ennakkoon EU-vaalirahansa ilmoittaneiden kärjessä. Timo Soinin 9.500 € on 11 kertaaa pienempi, mutta kyllä kansa tietää, ei raha yksin ratkaise, pikemminkin päinvastoin. Minua ainakin suorastaan kuvottavat suuret vaalimainokset. Mieleen nousee kysymyksiä, millä rahalla ne maksetaan ja mitä rahojen takana piilee. Kokoomuksen koko sivun ilmoitukset samoin tekevät vastenmielisen vaikutuksen.
PerusSuomalaisten koko vaalibudjetti on muihin verrattuna mitätön, mutta ei se yksinomaa ole ratkaisevaa.

Lehdissä on myös kerrottu EU-vaalien ääniharavien kautta aaikojen top kymmenen kärjessä. Paras on Anneli Jäätteenmäki 150.000 äänellä. Epäilen huomisten vaalien jälkeen kärkipaikan vaihtuvan ja äänimääränkin kasvavan melkoisesti. Timo Soinille on tulossa rökälevoitto. Tärkeää olisi kuten kaikkikin puoluejohtajat tähdensivät mahdollisimman korkea äänestysaktiivisuus. Se nimenomaan nostaa myös PerusSuomalaisten kannatusta. Jo ennakkovaali oli edellistä vilkaampi ja kun huomiseksi äänestystyspäiväksi on ennustettu hyvää vaalisäätä, ei esteitä kansalaisvelvollisuuden täyttämiselle pitäisi olla.

Ennusteita on laadittu monella taholla. Kaikissa järkiään luvataan PerusS + kd-vaaliliitolle kahta paikkaa. Itse uskon kolmeen, aivan niin kuin Vanhanenkin lupasi kepulle viittä paikkaa. Olen monen kuullutkin sanovan, että kyllä Soini ainakin menee läpi. Itse hän sanoo, että pääsee, jos äänestetään. Kukaan ei kuitenkaan tule valituksi ilman ääniä, ei varmana pidettykään. Siksi pitää äänestää, sillä vain annettu ääni ratkaisee.

Yleisradion demokratia on aika kummallista. EU-vaaleissa kansalle näytettiin vain yksi kaikkien eduskuntapuolueiden yhteinen vaalipaneeli. Eilis-iltana on TV:ssä ollut kolmen suurimman puolueen johtajien keskustelu, joka ei ainakaan paikanpäällä olijoista ollut kummonenkaan. Ei se ainakaan ollut tasapuolista. Mutta kyllä tässäkin kansa tietää ja näyttää valtaapitäville pitkää nenää.

Kun PerusS ei ole ollut rahaa käytettävissä esim. oman vaalilehden kattavaan jakeluun, niin ehdokkaiden numeroiden näkyminen on ollut piilossa. Kaikki, varsinkaan vanhempi väki ei käytä nettiäkään. Se vähän arveluttaakin, että mistä halukkaat äänestäjät löytävät oikean numeron. Yleensähän numeron pitäisi jo olla tiedossa äänestämään mennessä, vaikka numerot kyllä löytyvätkin äänestyskopista.

Vassareille on gallupeissa vuoron perään näyttetty nolla paikkaa tai yhtä. Ainakin Timo Soini kertoo koko maan kiertäneenä havaintonaan, ettei vasemmistoliiton vaalikojuilla ole ollut tungosta. Olisiko peräti luopumisen mieli vallalla, kun ei enää kovia äänimääriä kerännyt EU-kriitikko Seppänenkään enää ole ehdolla. Hänenkin ääniään on nyt tulossa Timo Soinille. Timo ja PerusS kokkonaisuudessaan todella onkin vaihtoehtoEU:n myötäjuoksijoille. Kansa puhuu huomenna!

Ei kommentteja: