maanantai 22. kesäkuuta 2009

Keskustelu elää

Eduskunta on lähtenyt kesälomalle, mutta käydyt EU-vaalit keskusteluttavat edelleen. Päiväkohtaisia ovat Hannu Takkulan aikomukset, Sampo Terhon haastattelu ja gallup-tutkimus äänestäneistä sekä Kuntien eläkevakuutuslaitoksen kytkökset Nova Groupiin.

Hannu Takkula, kepu, on saattanut julkisuuteen ilmoituksen, ettei enää liity EU:ssa entiseen liberaaliryhmään, josssa kepun edustajat ovat istuneet, koska hän ei hyväksy sen vapaamielistä arvomaailmaan, vaan hän liittyy mieluummin perusteilla olevaan englantilaisjohtoiseen konservatiiviryhmään. Näin se vain on, ympäri käydään ja yhteen tullaan. Onhan Takkulan ja Timo Soinin näkemykset valtaosasta asioista yhteneväiset, ja Timohan on juuri menossa samaan konservatiiviryhmään, jonka arvot puolustavat vanhaa suomalaista arvomaailmaa kodin, uskonnon ja isänmaan puolesta.

Samojen arvojen puolesta liputtaa myös Sampo Terho tänään Perusuomalaisten-lehden nettisivulla olevassa haastattelussaan. Hänhän siirtyy Timo Soinin tilalle Brysseliin, kun Timo palaa eduskuntaan seuraavissa vaaleissa. Sampo kertoo liittyneensä puolueeseen jo silloin, kun kannatusluvut pyörivät 1% ympärillä, vakaumuksesta, nähdessään perussuomalaisten olevan ainoan vaihtoehdon maata hallitsevalle konsessuspolitiikalle.

Erittäin ihmeellisiä tuloksia on saatu aamulla julkistetussa gallup-tutkimuksessa EU-vaalikäyttäytymisestä. Yllätyksellisintä oli tieto, että juuri perussuomalaiset ja vasemmistoliittolaiset olivat laiskimmat vaaliuurnilla kävijät. Kumpienkin kannattajat ovat tietysti eniten EU-vastaisia, ja nythän ei vassareilla enää ollut EU-kriitikkoa Seppästä ehdolla. Mutta merkillistä olisi, etteivät perussuomalaiset nytkään olisi äänestäneet, kun oli todellinen ja uskottava vaihtoehto EU-intoilijoille. Timo Soinin äänikuninkuutta perusteltiin sillä, että hän sai ääniä yli puoluerajojen. Onpa joku ehtinyt toteamaan seuraavista presidentin vaaleista, että Timo olisi mukana toisella kierroksella, silloinhan EU-vaalien tapaan koko maa on yhtenä vaalipiirinä.

Kepun ulkopuolista vaalirahaa viime vuosina on kertynyt 2 milj.euroa eli 12 milj.mummun markkaa. Nyt on päätetty tehdä erityistilintarkastus Kevan (Kuntien eläkevakuutuksen) ja vaalirahoja auliisti jakaneen Nova Groupin kytköksistä, kun kävi ilmi Kevan toimitusjohtajan Markku Kauppisen mukanaolo kepun ja Nova Groupin välisissä neuvotteluissa ja Keva on rahoittanut Nova Groupin ajamaa mottorikelkkatehdasta Rovaniemelle 20 milj.eurolla.
Timo Soini sanookin plokissaan, että täläisiää rahoilla mässyillyttä kepua vastaan olemme joutuneet taistelemaan, mutta olemme onnistuneet sanan voimalla rahan mahtia vastaan.

Vaalirahasotku aloitti kesäloman kohinalla. Koska Kokoomus ja vasemmistopuolueet ilmoittavat suuret puoluerahoituksensa? Käykö se vapaaehtoista tietä, vai vasta pakon edessä. Ei ihme, että kansa on kyllästynyt kähmiviin politiikkoihin.

Ei kommentteja: