Nykyisessä virkapaikassani Noormarkussa tämäniltaisessa kirkkovaltuustossa käsiteltiin edellisen vuoden tulo- ja menoarviota ja toimintakertomusta, jotka nostattivat monia asioita harkittavaksi.
Talousluvut olivat alenevia, kuten kaikkialla muuallakin nyky-Suomessamme. Niille ei yksittäisessä seurakunnassakaan voida mitään. Esim. sijoitusten arvo oli pudonnut, mutta se ei sikäli ole vaarallista, kun arvopapereita ei nyt laskussuhdanteen aikana tarvi realisoida. Tulot olivat laskeneet ja menot jonkin verran kasvaneet, tuttu kehityssuunta sekin kaikkialla yhteiskunnassamme. Kirkosta eronneita oli viitisenkymmentä, mutta liittyneitäkin löytyi. Enemmänkin pohdittiin tulevaisuuden näkymiä, jos kirkostaeroaminen monien kamppanjoiden ja sen helppouden vuoksi rupeaa kasvamaan, kuten jo on tapahtumassa suurissa asutuskeskuksissa.
Toimintaluvuissakin oli nähtävissä huononnusta. Vuosien kuluessa kirkossakäyntiluvutkin olivat laskeneet kirkkoherran ottaessa syyn niskoilleen. Valtuutetut kuitenkin lohduttivat kertoen samansuuntaisesta valitettavasta nykyrendista koko maassa. Kun Noormarkku liittyy vuodenvaihteessa Poriin, jaettiin Porin kirkkosanomat, jossa oli kirjoitus Noormarkun seurakunnasta. Siinä Porin kirkkovaltuuston puheenjohtaja totesi Noormarkun kirkossakäyntiluvun olevan huomattavasti suuremman kuin muissa vastaavankokoisissa seurakunnissa. Monissa puheenvuoroissa tuotiin esiin myös seurakunnan monipuolista toimintaa, joka puolestaa voi verottaa seurakunnan pääkokoontumista jumalanpalvelusta.
Ei Noormarkussa siis sittenkään seurakunnan asiat kovin huonosti jaksa. Uutena työntekijänäkään en kokenut tyrmäysiskua, päinvastoin toivotettiin tervetulleeksi oikein kymmenen ruusun voimalla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti