perjantai 19. kesäkuuta 2009

Kirjeenvaihtoa Timo Soinin kanssa

Hei!

Onnittelut vaalimenestyksestä. Kierroksesi Satakunnassa ei mennyt hukkaan, vaikka äänimäärämme eivät pienenä (kutistettuna) maakuntana päätä huimaakaan. Olit kuitenkin myös Satakunnan äänikuningas juuri ennen Pesämäessä vastaväittäjänäsi ollutta Kakea. Myös kannatusprosenteissa käyntipaikkasi jylläsivät Satakunna osalta: 1.Siikainen 16,4%, 2.Honkajoki 15,1%, kolmas oli kylläkin yllättäen Ulvila 13,5%, 4. Kankaanpää ja Noormarkku 12,9% 6.Nakkila 12,8% (jossa ei ollut edes ehdokkaita, Heinäset sekä isä Veini että poika Martti ovat kuolleet) 7.Jämijärvi 12,3% ja sitten suurimmalla äänimäärällä Pori 12,0%. Raumakin sai 11,6%. Eli täällä oli sama tendenssi kuin muuallakin maassa eli ääniä tuli roppakaupalla suurissa asutuskeskuksissa.

Lappihan oli todellinen yllättäjä toisella sijallaan 12,0%, Satakunta on sitten heti 3. 11,7%. Kymihän nousi kärkeen 13,5%. Että silleen.

Tämänpäiväisessä pro karelia viestissä puututaan vaalirahoituksen avoimmuuteen ja väitetään, ettei yksikään vakavasti otettava politiikko tai puolue sitä tosissaan halua. Meillähän on puhtaat jauhot pussissa, kova äläkkä vain avoimmuuden puolesta! Lähetän karelialle lähettämäni vastineen myös. Terv. Anssi J.

Tälläisen viestin lähetin Timo Soinille täältä Satakunnan mailta. Sain häneltä eilen myös vastauksen: Kiitos Anssi. Olet aina ollut ryhdikkäästi mukana. Meillä on rahoituksessa puhdas peli.

Tämän vastineen lähetin puolestaan prokarelialle, joka kosketteli ajankohtaista puoluerahoituksen avoimmuutta väittäen, ettei yksikään merkittävä puolue tai poliitikko ole esittänyt rahoituksen täyttä avoimmuutta. Saman vastineen toimitin tiedoksi myös Timo Soinille:

Kirjoitatte ettei yksikään merkittävä politiikko tai puolue halua täyttä avoimmuutta puolueiden rahoituslähteistä. Nyt ei enää voi jättää huomioitta PerusSuomalaisia, kun on EU-parlamentaarikkokin, näissäkään vaaleissa ei puolueella ollut minkäänlaista ulkopuolista rahalähdettä, PerusSuomalaiset pystyvät täysin vapaasti vaatimaan täyttä avoimmuutta ja myös vaativat. Terv. Anssi Joutsenlahti

Sain myös prokarelialta vastauksen, jonka voinen myös liittää nähtäville:

Terve!
Kiitos huomautuksestasi. On todella rankkaa käydä vaaleja omalla ja itse hankkimallaan rahalla. Mutta eikö johtopäätökseni ole täysin looginen: kukaan merkittävä poliitikko ei halua avoimuutta rahoituslähteistä, koska ei ole kolmeen kertaan tehtyyn ehdotukseen lausunut sanaakaan? Jos esim. Timo tai Raimo tai joku muu olisi todella kiinnostunut avoimuudesta, he olisivat laittaneet lyhyen kommentin todeten, että tämä ehdotus voisi olla mahdollinen tai ehdotus oli huono. Ehkä havaitsitkin, että haastattelin Karelia Klubi -lehteen http://kareliaklubi.com/KareliaKlubiLehti/ (no 20 / Sivu 10) Vesa-Matti Saarakkalaa. Hänkin olisi voinut laittaa ko. ehdotuksiin jonkinlaisen kommentin. Perussuomalaiset eivät ole esittäneet järjestelmää, joka tekisi rahoituksesta avoimen. Me olemme sellaisen esittäneet. Joten perussuomalaiset voivat hyvin vaatia täyttä avoimuutta ja vaatiakin sitä, mutta silloin teillä itsellä pitää olla joku vaihtoehto, miten se avoimuus toteutetaan. Ehdotankin, että perehdyt ehdotukseemme. Jos siinä on mielestäsi jotain mieltä, kerro siitä puolueen johdolle ja pyydä julkisesti kommentoimaan ja ehdottamaan sen käyttöönottoa. http://prokarelia.net/fi/?x=artikkeli&article_id=1787&author=10 Jos ehdotus ei miellytä, tehkää oma, parempi ehdotus. Olen ilomielin valmis paremman ehdotuksen tiedottamaan 1 200 toimittajalle ja yli 3 000 poliitikolle. Mukavaa juhannusta, t. Veikko Saksi

Eiköhän tästä päästä eteenpäin hyvässä yhteisymmärryksessä ja vaalirahoituksen täyteen avoimmuuteen Tarastin parast' aikaa työn alla olevan puoluerahoituskomitean suosiollisella myötävaikutuksella. On muuten Lauri Tarasti urheilukaveri jo Helsingin Yliopiston ajoilta, jolloin edustimme yliopistoa Tarton yliopistoa vastaan käydyissä yleisurheiluotteluissa, Lauri oli vain lyhyemmän matkan mies pikajuoksijana.

Ei kommentteja: