maanantai 15. kesäkuuta 2009

Vanha lastenlaulu on tänään mielessä, kun yöstä lähtien on koko päivän satanut sinällään aivan tarpeellisesti, kun ei pahemmin ole sateita ollutkaan sitten helatorstain jälkeen. Jo leikkikoulussa lauloimme: Muuramuurahainen kortta kuljettaa. Sade tuli rankka, muurahaisen vei. Aurinko armas kuivas satehen. Muuramuurahainen kortta kuljettaa. Sateen jälkeen siis tulee aina auringonpaistekin.

Hyvin myös tiedämme, että kaikki mikä sataa ennen juhannusta sataa suoraan laariin. Sateen voi siis sanoa olevan siunauksellista ainakin tähän aikaan vuodesta. Kasvillisuus saa taas uutta voimaa. Näin myös oma pieni perunamaammekin, johon istutimme itäneet perunat jo heti vapun jälkeen. Taimet ovat jo pitkät, vaikka jonain yönä vähän mustuivatkin yöpakkasen ansiosta. Omakotiasukkaana väkisinkin seuraa luonnon ja kasvien edistymistä ja iloitsee sen kauneudesta. Ovathan monet kukat puhjenneet, myös syreenit ovat kukkaloistossaan, omenapuut ovat jo kukkineet, samoin pihlajat ja tuomet.

Tänään sain olla pitämässä alkuhartautta Noormarkun Rudanmaan kymmeniä vuosia sitten käytöstä poistetussa koulussa, jossa alkoi kunnan pitämä tyttöjen kuvataideleiri. Sade ei tunnelmaa pilannut, toivottiin vain tietysti ilmojen jatkossa kaunistuvan. Pääasiassa leirillä kuitenkin ollaan sisätiloissa piirtämässä. Näin muuten koulun vieressä olevalla uimarannalla todella kauniin metsien ympäröimän järven, jonka rannat eivä näyttäneet olevan kovinkaan täyteen rakennettuja. Sellainen on muuten Noormarkun seurakunnan leirikeskuksen Onnenkallionkin järvi, joka Ahlströmin omistamana on säilyttänyt erämaaluonteensa ja jonne huomenna menen diakonialeirille.

Lauri Pohjanpää on lausunut: Sade hiljaa lankeaa. -Suven sade! Ihanaa! Ja Raamatusta: Jumala antaa sataa niin väärille kuin vanhurskaillekin, kaikille erotuksetta. Syystä säveltäjämestarimme Jean Sibeliuksen säveltämässä tutussa virressä Soi kunniaksi Luojan todetaan "Hän säät ja ilmat säätää ja aallot tainnuttaa ja hyisen hallan häätää ja viljan vartuttaa. Hän onneen meidät ohjaa, myös aikaan vaikeaan. Sen rakkauden pohjaa ken pystyy koskaan tutkimaan."

Saamme täysin rinnoin ja iloiten nauttia kesän riemuista, niin sateesta kuin auringonpaisteestakin.

Ei kommentteja: