sunnuntai 26. heinäkuuta 2009

Presidenttiydestä

Presidentin asema herättää jatkuvasti keskustelua. Urho Kekkosen kaudelta on valtapuolueille jäänyt kauhukuva presidentin ylisuuresta vallasta, vai mistä johtuu varsinkin kokoomuksen, kepun ja vihreiden jatkuva vaatimus riisua loputkin vähistä presidentin valtaoikeuksista. Perussuomalaiset ja demarit haluavat vähintäin säilyttää nykyisen presidentin vallan. Demarit ehkä siksi, kun heidän edustajansa istuu nyt valtaistuimella.

Me PerusSuomalaiset olemme vilpittömästi sitä mieltä kuin kansankin valtaenemmistö eli mitä tekee pelkällä seremoniamestari -presidentillä ja miksi muka kansanvallan eli demokratian nimissä presidentin jäljellä olevaan vähäistäkin valtaan olisi purettava nyt, kun hänet valitaan suoralla kansanvaalilla. Presidentti on siis nykyisin valittu täysin kansanvaltaisesti ja kun hän saa valtakirjansa suoraan kansalta, valtaa pitää myös olla. Osoittaahan kansa nimenomaan haluavansa valita presidentin, siitä kertovat muita vaaleja korkeammat äänestysluvutkin.
Puoluepukarit eivät tässäkään halua kuunnella kansan ääntä, vaan kylmästi lisätä vain omaa valtaansa.

Puhutaan ongelmasta, kahden lautasen käytännöstä EU-tilaisuuksissa. Ongelma taitaa olla vain sisäsyntyinen, lautanen sinne tai tänne EU:ssa ei ketään hötkäytä. Ja nimenomaan kriisitilanteissa tarvitaan johtajaa, jollainen ei poliittisten juonitteluiden tuloksena valittu pääministeri välttämättä ole. Risto Rytin maamme kohtalon hetkillä osoittama ryhdikkyys ja omasta edustaan piittaamattomuus maan olemassaolon ollessa vaakalaudalla on mainio esimerkki presidentin valtuuksien välttämättömyydestä! Vahvaa johtajaa tarvitaan erityisesti juuri kriisiaikoina.

Toinen asia sitten on kokonaan EU-perustuslain ehdottama EU-presidentti, johon olisi menossa jopa Itämeren kaasuputkea ajava Paavo Lipponen, joka itse ei kannata maassamme presidentille valtaa, mutta itse olisi menossa presidentin virkaan, jota ei edes valita vaalilla. Niin muuttuilee miehen mieli tilanteen tullen. Me PerusSuomalaiset emme hyväksy EU:lle presidenttiä emmekä kannata EU:n kehittymistä kohden liittovaltiota. Siksi on häpeällistä äänestyttää Irlannin kansaa kahdesti asiassa, vaikka kansa jo kerran sanoi ei uudelle perustuslaille. Vähemmän EU:ta ja parempaa EU:ta.

Ei kommentteja: