sunnuntai 27. syyskuuta 2009

Kansankoti

Ruottalaaset ovat kohta sadan vuoden ajan rakentaneet hyvinvointiyhteiskuntaa, ruotsalaista kansankotia, pääasiassa sosialidemokraattien johdolla. Heillä on ollut siihen oivat mahdollisuudetkin, kun ei sataan vuoteen ole tarvinnut käydä sotia, kun me suomalaiset olemme olleet puskurina itää vastaan. Heidän viimeinen sotansa Venäjää vastaan oli meille Suomessa onnekas, koska Ruotsin hävittyä Aleksanteri I nosti meidät kansakunnaksi kansakuntien joukoon, jota Ruotsin vallan alla ei koskaan olisi tapahtunut. Näin kiitollisia me siis saamme olla ruotsalaisille.

Mutta tänä päivänä eivät enää ruotsalaisetkaan taida tuntea olevansa turvallisessa kaikille hyvinvointia säteilevässä kansankodissa. Holtiton maahanmuuttopolitiikka on saanut liikkeelle satojatuhansia maahanmuuttajia ja nyt ollaan ongelmissa. Göteborgin, Malmön ja Uppsalan maahanmuuttajaenemmistöisissä lähiöissä poltetaan öisin autoja, poliisin ja palokunnan kimppuun hyökätään ja rikollisjengit selvittelevät välejään asein.

Viimeksi tapahtunut helikopteriryöstö, jossa saaliiksi tuli miljoonia kruunuja, on ikäänkuin kruunu harjoitetulle maahanmuuttopolitiikalle. Ryöstöjengin epäillään olevan maahan muuttaneita jugosslaaveja. Keskiviikkoisen pankkiryöstön jälkeen on jo sattunt toinenkin ryöstö. Yksin v.2008 Ruotsissa tehtiin 110 pankkiryöstöä ja noin tuhat iskua kauppoihin. Niinpä ollaan jopa ehdottamassa käteisestä rahasta luopumista ja siirtymistä pankkikorttien käyttöön.

Onneksi meillä Suomessa ollaan oltu maltillisella linjalla maahanmuutossa. On vuosittaiset kiintiöt pakolaisille ja muutenkin pidetää tiukempaa linjaa maahanmuuttajille. Heillä pitäisi olla työpaikat tiedossa. Erikseen ovat inkeriläiset, jotka kovia kokeneet heimoveljemme saavat tulla paluumuuttajina. Nythän esim. vihreät ja rkp ovat ajamassa liberaalia linjaa maahanmuuttoon, mutta vaikka hallituksessa ovatkin, eivät toivottavasti saa tahtoaan läpi.

Suomi on sittenkin etupäässä suomalaisia varten. Olemme edelleen kuuluisan suomalaisuumiehen A.I.Arwidsonin kannalla: Ruotsalaisia emme ole, venäläisiksi emme tahdo tulla, olkaamme siis suomalaisia.

Ei kommentteja: