torstai 3. syyskuuta 2009

Masennuksesta

Masennus on masentavan yleinen kansantauti. Se voi iskeä keneen tahansa. Se on yleisin syy siirtyä työkyvyttömyyseläkkeelle. 700 000 suomalaista napsii vuosittain jotain psyykelääkettä ja joka kymmenes aikuinen on säännöllinen käyttäjä. Niinpä suomalaista kansanluonnetta sanotaan melankoliseksi, surumielisyyteen taipuvaksi. Iskelmätkin ovat täynnä kaihoa ja kaipuuta.

Saksanmaalla vanha viisas Goethe on sanonut, ettei hän koko elämänsä aikana ollut todella onnellinen enempää kuin neljä viikkoa.

Talouspulaa poteva maamme ei pysty antamaan riittäviä voimavaroja masennuksen hoitamiseen. Päinvastoin hoitopaikkoja suljetaan säästösyistä ja sairastavat jäävät oman onnensa nojaan yleensä pelkän lääkityksen varaan. Ja kuitenkin alalla professorina ikänsä toiminut sanoo, etteivät lääkkeet paranna mitään mielen sairauksia. Ne voivat tietysti lievittää jotain oireita, mutta eivät vaikuta taustalla oleviin syihin. Parasta olisi psykoterapia, välittäminen ja inhimillisyys.

Mutta kun todella joudutaan säästämään hoitopaikoista ja psykoterapeuteista eli rahasta, niin ongelmista pyritään eroon: nappi huuleen ja kotiin sängynpohjalle. Tää korunt´ on kertomaa, se vastaanota synnyinmaa.

Näin sitten ollaan lääkekierteessä, psykoosiin määrätään antipsykoosilääkettä. Sitä seuraavaan masennukseen puolestaan annetaan masennuslääkettä, sitten rauhoittavaa lääkitystä masennuksen aiheuttamaan lääkitykseen. Kierre on valmis ja millä pääset vapaaksi lääkeriippuvuudesta.

Jeesuksen opettama lähimmäissuhteen kultainen sääntö pätee tässäkin, kaikki mitä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää se heille. Näin kun teemme eli rakastamme lähimmäistämme niin kuin itseämme, avautuu uusi tie. Mutta onko meistä kanssakulkijoiksi, rinnalla olijoiksi. Tämä on itsetutkistelun paikka, jota emme kukaan voi väistää.

Ja meille päättäjille todellinen arvojen valitsemisen paikka, jota emme voi lamankaan varjolla väistää.

Ei kommentteja: