tiistai 15. syyskuuta 2009

Perunasatoa

Mummulan perunamaalla eli nyt toista vuotta omalla maalla olemme viljelleet neljässä muutaman metrin lyhyessä vaossa perunaa. Maata olisi enemmänkin, mutta osa vanhaa hyvää maata on jo vuosia ollut pahuutensa vallassa ja pari vuotta sitten velipoika Timo istutti siihen osaan viisi kuusentainta. Vuosi sitten ja jälleen tänä vuonna perunat ovat osaksi olleet hyvinkin suuria ja sato on hyvä nyt niin kuin edellisvuonnakin.

Maa kasvaa hyvin ilman lannotteita. Aina syksyisin maan yläosaan kaivettuun vakoon kärrätään syksyn lehtiä ja peitetään maalla. Se on keväällä jo jonkin verran maatunutta ja antaa maalle voimaa. Tänä kesänä laitettiin vakojen päälle ruohonleikkuujätettä, jolla pystyi estämään rikkaruohojen kasvua, joskin kyllä kitkemistäkin siitä huolimatta riitti. Vakoja ei koskaan tule tehtyä niin leveiksi, niin että mullitteminen olisi mahdollista täysipainoisesti. Nytkin perunanvarret kasvoivat niin pitkiksi, että ne väkisin lopulta lakosivat.

Suurin ongelma kumpanakin vuotena on ollut myyrien tuhot, tänä vuonna vielä enemmän kuin vuosi sitten. Osaksi jyrsittyjä perunoita löytyi kymmeniä, voiko niita käyttää, jos leikkaa jyrsityn osan pois. Myyrien varastoja on mahdoton löytää, varmasti niihinkin on perunoita koottu.

Ensi keväänä aiomme käyttää Hilda Ihanamäeltä kuulemaamme myyrien karkoituskeinoa. Vakoon istutettavien perunoiden kanssa pitää laittaa silakoita. Niiden pitäisi estää myyrien tulo. Emme oikein ole siihen uskoneet, mutta nyt kyllä pitää sitäkin kokeilla, koska jysityt perunat mutenkin pienellä maalla eivät ole mukavia.

PerusSuomalaisten puoluehan on alun perin ollut Pientalonpoikien puolue. Ja pienviljelijöiden vaikeudet ovat kautta aikojen olleet suuria. Siitä saa jotain tuntumaa tällainen pienpuutarhaviljelijäkin, vaikkei niitä ns. pienpoikia enää EU-aikana olekaan, kun kaiken pitää olle niin perin juurin suurta. Olisiko muuten ensi keväänä laitettava pieni porkkana ja punajuuripenkkikin. Niitä oli joskus mökillä, mutta peltopläntti meni kelvottomaksi, kun maalle heiteltiin saunan kattoa korjattaessa sitä peittänyttä maata, joka ei ehkä enää olisi ollut viljelylle sopivaa. Kuluva syksykin on säiden puolesta ollut tähän asti kaunista ja lämmintä, yöpakkasiltakin on toistaiseksi vältytty, joten oikeat viljelijät ovat saaneet loistavat puinti-ilmat!

Ei kommentteja: