Teologikurssitapaamisestamme riittää tarkasteltavaa. Kun viiden vuoden välein kokoonnumme, tuntuu kuin henki kerta kerralta vain paranisi. Siihen vaikuttaa tietysti ikääntymisemme. Nuoruuden muistot aina kultautuvat ja olemme saaneet elää tärkeän opiskeluvaiheen yhdessä, vaikkei sitä silloin 60-luvulla osannutkaan niin arvostaa.
Yksi yhteishengen syy on varmaan myös se, etteivät joukkoomme saavu ne, joilla on repiviä ja karsinointiin pyrkiviä mielipiteitä. Olemme tukevasti kansankirkon ja luterilaisuuden linjoilla. Meillä on niin paljon yhteistä: elämämme perusarvot, ammattikin on ollut
valtaosalla kirkon palveluksessa, muistot, sama eläköityvä ikävaihe.
Vierastan ryhmätyöskentelyä. Sirkka-Liisa ja Brita kuitenkin saivat meidät ryhmiinkin keskustelemaan. Vapaus oli valita itsekin aihe, mutta heidän ehdotuksensa olivat todella keskusteluja herättäviä: miten osaamme vanheta, elämäni suurin saavutus, kirkon tulevaisuus, uskonnonopetus. Jälkimmäinen tuntui puisevimmalta, mutta jouduin juuri siihen ryhmään ja siitähän virisi pirteä muisteluiden vaihtaminen, kun saimme muistella kukin omaa uskonnonopettajaamme, joka monelle on ollut merkittävä. Näin minullekin koko oppikouluajan uskontoa ja myös psykologiaa opettanut lehtori-pastori Johannes Lautsila, todellinen persoonallisuus, kuuluisan Oulun lukion poikia antoi hyvät lähtökohdat koko teologian opiskelulle.
Sirkka-Liisa ja Brita tekivät kaikin tavoin kokoontumisestamme onnistuneen. Päätimme yhdessäolomme yhteiseen messuun Marianhaminan kirkossa. Molempien iltojen päätöshartaudet Britan pitäminä olivat puhuttelevia. Hän puhui pyhäkoululaisesta, joka kuuli kertomuksen, miten Jeesus asettaa myrskyn. Kotona kysyttäessä hän selitti osuvasti, ettei ole hätää, kun Jeesus on veneessa eli kuten Hannu Palmu muutti sen raumankielelle: kun Jeesus on paatis.
Virrenveisuu oli mahtavaa ja virsivalinnat osuvia ja harvemmin laulettuja. Keskuudestamme poislähteneiden muistolle veisasimme 628 "En ymmärrä, millaista rauhaa, onnea maailma voisi tarjota". Jumalan luomistyön ihmeellisyydestä kertoi 461 "Kiitä Herraa, yö ja päivä, pimeys ja valokin". Molempina iltoina hiljennyimme lopuksi itsetutkisteluun 564 "Aurinko vaipuu mailleen, pois päivä katoaa, se ikuisuuden helmaan iäksi vajoaa".
Marianhaminan seurakunnan leirikeskuksessa Lembötessä saimme majoittua. Saunakin oli lämpimänä kumpanakin iltana. Meressäkin kävimme vilvottautumassa. Puhdistusta saimme ruumiillemme, mutta ennen kaikkea hengellemme.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti