perjantai 23. lokakuuta 2009

Hautausmaalla

Tänään vein haudoille Hämeenkankaalta poimimiani jäkälöitä, kuusenhavuja niillä jo oli. Näin valmistelemme hautoja talvikuntoon pyhäinpäivään mennessä, jolloin hautojen on sitten oltava valmiina talvea varten. Kävimme myös Juholan Hannun kanssa ilmoituksia Kankaanpään Urheilijoiden lehteen kerätessämme jututtamassa Kankaanpään Kiven Hannu Pellonpäätä, joka kertoi tulleensa eläkeikään ja jättäneensä eläkehakemuksen. Hän kuitenkin jatkaa hautakivien valmistusta edelleen pienemmässä mitassa. Hannuhan on Isänsä Paavon jälkeen hoitanut paikkakunnan hautakiviperinnettä, olihan täällä kaksikin alan liikettä parhaimmillaan, Pellonpään lisäksi Tuomen hautakiviveistämö.

Hautausmaalla on hyvä liikkua kaikessa rauhassa. Olenhan aina hautaustoimituksissa myös haudalla, mutta silloin ei olla kuin siunaskappelista saattamassa vainajaa hautaan. Omistan kirjan Viimeiset leposijamme, hautausmaat ja hautamuistomerkit. Olen saanut sen kouluaikaiselta ystävältä Kari Asikaiselta, joka toimi tössä Liedon hautausmaalla. Hautausmaat herättävätkin meissä monia hartaita tuntoja ja muistoja. Jopa paikkakunnan kulttuuritasoa usein mitataan hautausmaan tasolla. Nykyään kyllä nämä pyhät puistomme ovat lähes kaikkialla erittäin hyvin hoidettuja.

Tutuiksi tulleita hautausmaita työn kautta ovat Jämijärven, Jurvan ja nyt viimeksi Noormarkun hautausmaat. Äidin isovanhempien hauta löytyy Reposaaren hautausmaalta meren rannalta. Hänen isänsä kuten Kalle-veljensä ovat saaneet viimeisen leposijan Helsingin Honkanummen hautausmaalta.

Muuten voi n sanoa, että kaikki muut sukulaiset vanhempia ja heidän vanhempiaan ja sisaruksiaan ja jopa omaa veljeäni myöten on haudattu Kankaanpään hautausmaahan. Hautamuistomerkkejä katsellessa näkee niissä paljon hyvin tuttuja nimiä. Elävästi tulee silmien eteen kunkin nimen ilmoittama ihminen, usein pitää ihmetellä, että niinkin pitkä aika on jo kulunut hänen kuolemastaan. Ja monien aikanaan vanhoina pitämieni ihmisten ikä on voinut olla huomattavastikin omaa nykyista ikääni nuorempi. Näin suhteellista on ihmisikämme. Monia olen myös saanut olla siunaamassa viimeiselle maanpäälliselle matkalle. Järkyttäviä hautoja oli juuri äsken tänä syksynä kuolleiden nuorehkojen miesten haudat.

Näin kuolema ei katso, tuleeko se vanhalle vai nuorelle. Virret opettavat: Kun pelastit ja opetit jo varhain nuoruudessa, myös varjele ja suojele heikossa vanhuudessa. /Kuolema uutterana kohottaa viikatteen, se kaataa nuoren oraan ja sadon kypsyneen. Haurain ja vahvin sille on yhtä arvoton. Joudumme siis vaeltamaan täällä kuoleman varjon maassa: Ja kun yli maitten ehtoo jo varjojansa luo, jää luoksemme, oi Herra, valosi meille suo.

Mieltä hiljentävästi kuvaa pyhien puistoa, muistojen puutarhaa Lauri Pohjanpää: Käy kirkkomaata illoin vanhat mummot ja myssyin alta välkkyy valkohapset - he tulee toivottamaan hyvää yötä: kas täällä nukkuu lapset, lastenlapset./ On kaikki hyvin, hekin kohta lähtee, jo nukkuu lapset sekä lastenlapset. Käy hiljaa päätä nyökkäin vanhat mummot ja myssyin alta välkkyy valkohapset.

Ei kommentteja: