keskiviikko 14. lokakuuta 2009

Lähetysjuhlat 2011

Tee työtä niin kuin iäti eläisit, rukoile niin kuin tänään kuolisit. Sydän taivaassa, käsi aurassa. Hyvät suomalaiset sananlaskut opettavat oikeaa elämisentaitoa. Samoin virsi Päivä vain ja hetki kerralllaan. Me elämme vain tässä päivässä, eilinen on mennyt, huominen ei vielä ole tullut.

Tänään Noormarkun seurakunnan työntekijät oli kutsuttu tulevina porilaisina Porin seurakuntien työntekijäpäivään. Ruokailun ja palkka-asioita koskevan esityksen jälkeen ennen päätöskahveja oli tietoisku Porin Lähetysjuhlista 2011 eikä yhtään liian aikaisin, sillä aikainen valmistus on aina paikallaan. Nyt on siis aloitettu juhlien järjestäytyminen. Saimme hyvää valaisua siitä monipuolisesta tehtäväkentästä, joka pitää ottaa huomioon ja etukäteen valmistella, jotta juhlista tulisi noin 15.000 kävijälle mieluisa kokemus eikä niin kuin tämänvuotisilla Tampereen juhlilla, jossa lähes kaikki meni vikaan kesän kurjimmista sääolosuhteista alkaen.

Itse olen vuosien varrella saanut käydä näillä Suomen Lähetysseuran ja paikallisseurakunnan yhdessä järjestämillä juhlilla monen monnia kertoja. Viime vuosina olen ollut mukana Lähetysseuran suurimman jäsenjärjestön Herättäjä-yhdistyksen myyntipisteessä tarjoamassa kankaanpääläisiä kenkiä. Viime kesän juhlat Tampereella jäivät väliin, koska Jaakko Löytty ilmoitti etukäteen myyntitilojen olevan tosi surkeat kuten sitten itse juhlatkin kokonaisuudessaan olivat. Kun juhlakentänä oli Ratinan stadion ja tilaisuuksia ympäri kaupunkia eri kirkoissa, olivat myyntipaikat erillään kaikesta Vanhankirkon aukiolla keskustorilla. Ruokailua ei ollut lainkaan järjestetty juhlien puolesta, kun yleensä kaikki keskeiset toiminnat ovat lähekkäin. Näin ei myyntipisteissäkään ollut suuremmin tungosta.

Tänä vuonna olemme saaneet viettää lähetystyön 150-vuotisjuhlavuotta. Näin kauan ovat lähetystyön pyyteettömät lähetit saaneet viedä kristinuskon valoa ja elämän toivon sanomaa niille, jotka ovat olleet siitä osattomia. Saamme nostaa hattua alku-ajan pioneereille, he ovat olleet glopaaleja ihmisiä ennen kuin glopalisaatiosta mitään tiedettiin eli he ovat olleet ajastaan edellä. Näin meidän kristittyinä tulisi aina olla ja toimia: avata uusia uria ihmisarvon toteutumiseksi kaikkialla ihmiskunnan piirissä. Nobel-rauhanpalkinnon saaja Martti Ahtisaarikin kokemuksesta toteaa juuri lähetystyöntekijöiden olleen ja olevan parhaita kehitysmaiden ihmisten auttajia toimiessaan paikan päällä ihmisten parissa opettaen ja auttaen.

Ei kommentteja: