sunnuntai 4. lokakuuta 2009

Maahanmuutto puhuttaa aina vain

Oppi-isämme Martti Luther sanoi toden paikan tullen: "Minkä kirjoitin, sen kirjoitin. Tässä seison enkä muuta voi. Jumala minua auttakoon!" En sentään vertaa itseäni Lutheriin eikä asiakaan ole niin vaikuttava, mutta yhä edelleen maahanmuutto on ajankohtainen. Puutuin asiaan kansankoti-blokissa 27.9. kuvatessani Ruotsissa syntyneitä vakavia ongelmia.

Tämänpäiväisessä Hesarissa maahanmuuttajista puhutaan oikein suulla suuremmalla, kun professori Timo Vihavainen on kirjoittanut ongelmana näkemästään asiasta kirjan Länsimaiden tuho. Suomessa v.1990 lähtien asunut iranilaissyntyinen lääkäri Alexis Kouros puolestaan on laatinut puolen sivun kirjoituksen otsakkeella Kiintiöpakolaisten vastaaotossa ei juuri ole järkeä.

Vaikka omassa kirjoituksessani ymmärsin parhaiten juuri kiintiöpakolaisten ottamisen, niin silti jo SMP:n aikana eduskunnassakin aina tähdensimme sitä, mistä Kouroskin kirjoittaa, että pakolaisia tulisi auttaa juuri mahdollisimman lähellä heidän omaa maatansa, josta sitten olosuhteiden sen salliessa he voisivat helpoiten palata omaan maahansa. Kirjoittaja arvostelee järjestelmän tehottomuutta ja epäoikeudenmukaisuutta. Kiintiöpakolaisiksi valikoituvat vain parhaat, jotka osaavat toimia YK:n pakolaisjärjestön UNHCR:n ehtojen mukaisesti. Järjestelmä on myös ylettömän kallis koskien vuosittain vain 90.000 pakolaista kun heidän kokonaismääränsä on 42 miljoonaa ja yhden kiintiöpakolaisen rahalla pystyttäisiin auttamaan satoja pakolaisia kurjuudesta.

V.1991 suomettumisesta kirjassaan Kansakunta rähmällään kirjoittanut Vihavainen on nyt koonnut pakolaiskysymystä käsittelevistä esseistään kirjan Länsimaiden tuho. Hän kutsuu nykyistä suhtautumista maahanmuttoon länsimaisen kulttuurin itsetuhoksi. Älymystö vaikenee kritiikittömästi syntyvistä ongelmista, jotka suurimmalta osaltaan johtuvat islamista. Pelättävissä on Euroopan islamistuminen kun päinvastoin maahanmuuttajien pitäisi eurooppalaistua. Sopeutumattomuuden räikeimpinä ilmiöinä ovat toistaiseksi lähiömellakat Ruotsissa ja Ranskassa. Pahempaakin on jatkossa odotettavissa ellei jotain pidikkeitä kehitetä.

Jussi Halla-ahon uskonrauhan rikkomisesta saamaa sakkotuomiota Vihavainen pitää pöyristyttävänä verraten häntä suomettumisen aikaiseen äärioikeistolaisena pidettyyn Tuure Junnilaan, vaikka tämä edusti vain pohjoismaista demokratiaa.

Länsimaiden tuho on lukemisen arvoinen kirja ja syksyn kirjaostosten sopiva kohde!

Ei kommentteja: