sunnuntai 11. lokakuuta 2009

Viikonvaihteen vilinää

Viikonvaihde on papin työssä kovinta työaikaa. Nytkin siunaus, 2 kastetta, vihkiminen, yksityiskonfirmaatio, 90-vuotispäivät ja rakkauden kaksoiskäskyn sunnuntain messun toimittaminen. Noormarkku-viikon aikana seurakunnassa on vieraillut kaksikin lähetyspappia, niin kuin keskiviikkona kerroin Rudanmaalla oli Pekka Palosaari Sodderin seurakunnasta Inkerin kirkosta, tänään messussa saarnasi Bangladeshissa toiminut pastori Sihvonen. Kirkkokahvitkin juotiin seurakuntatalolla.

Toinen kaste oli tutussa viime kesänä vihityn parin mummulassa Majajärven mökkinaapurissa, tuli siten käytyä omallakin mökillä. Aapo Olavi sai näin kasteen armoliiton osakseen. Toinen lapsi kastettiinkin sitten erikoistilanteessa Jämijärven Uhrilähteellä lähteen vedellä ja samassa lähdemaisemassa vihittiin ensin lapsen vanhemmat. Juhlaa vietettiin Jyllinjoen rannalla Luomahaaran korsulla, jossa olimme sitten viimenäkemän pystytetyssä uudessa korsussa, vanhakin korsu joen penkalla oli paikallaan. Sää oli kyllä aurinkoinen, mutta ei liian lämmin, muutaman asteen plussan puolella.

Juuri edellispäivänä kepitimme auraviitoilla Pitkäniemen tien, jolta Luomahaaran korsullekin kuljetaan. Viitoitusta on saatu tehtyä urakasta 2/3 eli noin runsas 20 km on jäljellä. Aikaraja on koko lokakuu, mutta säätiedotuksessa luvataan tänne etelämpäänkin jo huomiseksi räntäsateita, ei nyt sentää aurauskelejä vielä varmaankaan tule.

Kankaanpään Urheilijoiden jaoston kokouksessa annoimme palautetta kesällä järjestämistämme kisoista, joista neljä oli piirikunnallisia veteraanien SM-maantiejuoksujen lisäksi. Enemmän pitäisi saada toimitsijoita, sähköisten ajanottolaitteiden käyttöön pitäisi myös perehdyttää useampia henkilöitä. Myös nuoria urheilijoita tulisi saada lisää, ikämiesurheilijoita sen sijaan on mukavasti, saihan 21 juoksijaamme SM-mitalin omissa kisoissamme ja lisäksi SM-mitalisteja ja MM-kisoissakin menestyneitä ovat Jorma Hietamäki ja Hannu Kortesluoma.

Viikonvaihteen toimista tuppasi unohtumaan lauantaiaamupäivän siunaus ja muistotilaisuus, 81-vuotias perheenäiti kuuluisia Porin puuvillatehtaan tyttöjä Noormarkun Asemakadulta saateltiin haudan lepoon. Sukujuuria löytyi Kankaanpäästäkin kuten 90-vuotispäiviäänkin viettäneen leskirouvan, jonka sisar syntymäpäivilläkin käynyt on tuttu kankaanpääläinen sotainvalidinaisissa paljon touhunnut perheenäiti. Näin maailma on pieni. Syntymäpäiville mennessäni tapasin entisen Kankaanpään lyseosta tuntemani oppilaan, joka oli muuttanut eläkepäivilleen rehtorin virasta Noormarkkuun samaan taloon, jossa syntymäpäiväsankarikin asui. Tunnen jopa hänen sukuaan enemmäkin Hogonjoen pitäjässä. Kuulin myös erään hyvin tunnetun kankaanpääläissuvun edustajankin asuvan eläkepäivillään samassa talossa aivan kunnantalon naapurissa.

Ei kommentteja: