sunnuntai 8. marraskuuta 2009

Anteeksiantaminen

"Olen uuden sanoman mä Jeesukselta saanut: Veljeäsi rakasta, rikkomuksensa unohda anteeksiannon mereen" lauloivat opiskeluaikamme körttikodin ylätorppari Mikko Heikka ja Heikki Laitinen laulussaan Uuden sanoman satama. Molemmat olivat pohjoisen poikia, Mikko Kemistä ja Heikki Raahesta. Nythän Mikko on ensimmäinen Espoon hiippakunnan piispa ja Heikki Sibeliusakatemian kansanmusiikin lehtori. Sain asua samaan aikaan Mikon kanssa körtiksen ylätorpassa, jossa myös Heikki vieraili useasti.

Anteeksiantamus, anteeksipyytäminen ja -antaminen ovat kristillisen uskomme tärkeimpiä asioita, mutta niin perin vaikeita toteuttaa. Meidän tulisi muuttua mielemme uudistuksen kautta: "Mua estä muiden vikoja halulla näkemästä, on töitä kyllin omista mun vioistani monista, ne saata kaikki ilmi" saamme opetella koko elämämme ajan virsirunoilijan tavoin.

Sunnuntaimme aiheeksi on annettu: antakaa toisillenne anteeksi. Vapahtajallamme Jeesuksella on rakkauden ajatukset ja pelastustarkoitus meille ihmisille, mutta meillä sen sijaan on usein pikkumainen viha ja itseämme korottava omahyväinen mieli. Ja kuitenkin jo Paavali kehoitttaa: Olkoon teillä se mieli, joka myös Kristuksella Jeesuksella oli. Näin kysymys on mielestä, mielenlaadusta. Jos ei meillä ole rakkautta, emme me mitään olisi.

Itsekäs kylmä sydämemme jää voi sulaa vain silloin, kun saamme särkyä Kristuksen edessä hänen rakkautensa murtamina. Hän sen tekee rakkaudellaan ja anteeksiantamuksensa sanalla: Jolle on paljon anteeksiannettu, hän rakastaa paljon, mutta jolle vähän anteeksiannetaan, hän rakastaa vähän.

Näin virsirunoilijan sanat sopivat meille jokaiselle: Ei synti saa teitä estää tulemasta ja mahdotonna Herraa huutamasta, vaan olkoon sekin teidän ajajanne likemmä laupiasta Auttajaanne. Hän kyllä tuntee teidän kylmyytenne ja kovuutenne, suuret puuttehenne. Vaan vaivaisia Herra rakastaapi ja iloitsee, kun niitä auttaa saapi.

Herraa tarvitsevina ja hänen avullaan me voimme sydämestämme antaa anteeksi lähimmäisillemme. Koska me olemme saaneet anteeksi ja jatkuvasti saamme, niin emmekö mekin antaisi anteeksi niille, jotka ovat meitä vastaan rikkoneet.

Ei kommentteja: