torstai 26. marraskuuta 2009

Uutisantia

Nykymedialla on todella valtaa ja uutistarjonta on valtaisaa. Tästä vuolaasta uutisvirrasta sitten ammennamme tarvitsemamme ja omaksumamme tiedonjyväset.

Tänään 70 vuotta sitten ampuivat neuvostoliittolaiset kuuluisat Mainilan laukaukset pellolle lähelle Suomen rajaa ja tämän tekosyyn varjolla aloittivat mukamas puolustussodan hyökkäämällä ja pommittamalla Viipuria ja Helsinkiä. Tämä totuus tunnustetaan nykyään Venäjälläkin. Mutta onneksemme Suomen kohtalo ei ollutkaan sama kuin Balttian maissa!

H1N1 viruksen etenemisestä on näytetty uutisia kyllästymiseen asti, olisi hauska tietää kuinka monta kertaa olkapään piikityskuvaa on vilauteltu kuvaruudussa. Todellista mielikuvituksen puutetta uutisten tekijöiltä, eikö muutakin mieluummin katseltavaa kuvattavaa löytyisi.

Patentti- ja rekisterihallitus on antanut huomautuksia säätiöiden antamista vaalirahoituksista, jotka eivät todellakaan ole kuuluneet säätiöiden toimialaan. Joulukuulle lykkäytyivät Asuntosäätiön ja Maaseudun kukkasrahastosäätiön tutkimukset, on varmaan niin kovin vaikeaa lausua totuutta johtavaa hallituspuoluetta lähellä olevien säätiöiden päivänvalon saaneesta kestämättömästä vaalirahasotkusta. Pitääkö pidenetyllä ajalla etsiä ulospääsytietä kiusallisesta umpikujasta.

Kommentteja uusista EU:n lopultakin hyväksytyn perustuslain tuomista johtopaikkojen, presidentin ja pääministerin valinnoista on kuultu monelta taholta eikä missään ole oltu kovin ihastuneita paitsi tietysti Suomen kannan esittäneet pääministeri ja ulkoministeri, jotka vanhan suomettuneen tavan mukaan ovat nöyrän alamaisia tällekin suurimpien EU-valtioiden sanelemalle ratkaisulle. Valittuja henkilöitä ei juuri kukaan ole entuudestaan tuntenut. Tällainenko menettely sopii EU:n pirtaan ja nostaako se EU:n arvo- ja vaikutusvaltaa. Olli Rehnille povataan jälleen erittäin painavaa salkkua, on se sitten mikä tahansa salkku, aina voidaan sanoa sen olevan painavan, ja näin ollaan jälleen Suomessa erittäin tyytyväisiä.

Päivän Apu-lehdessä on myös Yrjö Rautio matkustanut ytimeen Brysseliin ja tehnyt haastattelun Timo Soinista. Timolla on viime päivinä ollut muutenkin painavia puheenvuoroja. Timon tämänhetkisistä näkemyksistä huomisessa blogissa.

Ei kommentteja: