En tahdo ajatuksissa päästä irti eilisestä viiskymppisestä miehestä, jolla kaikesta päättäen menee todella huonosti. Mitä hän on tehnyt, että hänelle on käynyt näin ja onko mitään tehtävissä, että elämä voisi kääntyä paremmaksi.
Väkisin tulee mieleen katekismuksesta, mitä Jumala kaikista näistä käskyistä sanoo: Minä, Herra, sinun Jumalasi, olen kiivas Jumala, joka kostan isien pahat teot lapsille kolmanteen ja neljänteen polveen, niille, jotka minua vihaavat. Näin siksikin, kun tuntee tämänkin miehen sukujuuria. Mutta on se niinkin kuin Jumala jatkaa: Mutta teen laupeuden tuhansille, jotka minua rakastavat ja pitävät minun käskyni. Emme sittenkään ole minkään sokean kohtalon tai sattuman armoilla.
Raamattu on viisas kirja. Niinpä sieltä löytyy viisaus: Mitä ihminen kylvää, sitä hän niittää, kukin saa tekojensa mukaan. Eikö tämä esillä ollut ressukka mies ole ymmärtänyt kylvää. Tämä vastakohtaisuus tuli tänään esiin mitä käsin kosketeltavimmin, kun sain olla vanhan äidin, mummun ja isomummun siunaustilaisuudessa.
Tämä 83-vuotias poisnukkunut oli saanut armon kylvää hyvää siementä. Hän oli menettänyt kaksivuotiaana oman äitinsä ja ehkä juuri sen tähden hän oli niin kuin tytär sanoi miljoonakertaa äiti. Vielä kuolinvuoteellakin vähän ennen lähtöään hän kantoi huolta läheisistään, kuinka lapset voivat, kuinka vaari (puoliso) voi. Kaikki kuusi lasta saivat käydä äidin sairasvuoteen äärellä. Lastenlapsia on 16 ja lastenlastenlapsia 10. Tyttären tytär soitti sellolla Järnefeltin kehtolaulun. Kukkameresta siunauksen aluksi kiitollisuuden osoituksena ei tahtonut tulla loppua. Koko kirkon kuori oli muutenkin hyvin kaunis kynttilöineen ja molemmin puolin seisovine joulukuusineen.
Vaikka suru ja kaipaus oli käsinkosketeltavaa, niin sittenkin päällimmäisenä oli tunto siitä, että nyt hyvä äiti on päässyt vaivoista vapautettuna perille parempiin asuntoihin, moniakin eri sairauksia hänellä oli ollut jo pitkään. Jo hänen kastepappinsa Yrjö Simojoki oli iloinnut kastelapsen nimestä, joka toi mieleen Eino Leinon helkavirret ja sama turvallinen elämänkulku seurasi nyt perille päässyttä rakasta vainajaa koko elämän ajan. Hän jätti kauniin, valoisan muiston, joka varmasti on kannustamassa myös jälkeenjääneitä muistamaan äidin uhrautuvaa rakkautta, josta Jeesuskin sanoo: Joka tahtoo tulla teidän keskuudessanne suureksi, hän olkoon kaikkien palvelija. Ja Jeesus jatkaa, ettei hänkään tullut palveltavaksi vaan palvelemaan ja antamaan henkensä lunnaiksi monen edestä. Ja tämän Jeesuksen ristinkuoleman kautta mekin saamme voimaa elää toisiamme palvellen, jonka voiman nyt siunattu vainaja oli saanut laittaa käytäntöön todella autaumuksella.
Näin erilaiset voivat ihmiskohtalot olla: rakkauden teoilla itsensä alttiiksi antava äiti, toisaalta vain itselleen elävä harhapoluille eksynyt miesparka. Olisiko meille opiksi otettavaa varsinkin näin joulun, hyvän tahdon juhlan alla!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti