torstai 4. helmikuuta 2010

Pimeyden ytimessä

Vapaan ja demokraattisen Euroopparyhmän työvaliokunnan puheenjohtaja EU-parlamentissä Timo Soini on jo lyhyessä ajassa noussut eturivin suomalaiseksi mepiksi, jonka kaikki tuntevat. Hän on saanut suomalaisista eniten puheaikaa täysi-istunnoissa, omaa merkittävän kulttuuri- ja koulutusvaliokunna varapuheenjohtajuuden ja pyrkii täysin rinnoin oman 32 mepin muodostaman ryhmänsä avulla saamaan jotain järkeä koko EU:n toimintaan.

Vain mitä on sanottava, että vaikka Brysseli on EU:n pääpaikka ja siellä on monumenttaaliset rakennukset ja 10.000 virkailijaa, niin koko komeus pitkällä rekka-autorivistöllä rahdataan 12 kertaa vuodessa Strasbourgiin Ranskanmaalle täysi-istuntoihin, kun Brysselissä on 6 istuntoa. Siirtohommat nielevät vuodessa 200 miljoonaa euroa. Tosin puolet virkailijoista ovat kielenkääntäjiä, kun EU:ssa on 23 virallista kieltä. Kymmenentuhannen virkailijan lisäksi kaksituhatta byrokraattia istuu Luxemburgissa virkailijoiden paperisotaa hoitamassa. Timon avustaja Jukka Jusula kertoi pöyristyttäviä esimerkkejä byrokratian kukkasesta omakohtaisesta ilmottautumisestaan EU-virkamieheksi Timon sihteerinä.

Keväällä valittu EU:n parlamentti on ollut koolla syksystä asti, mutta vasta ehkä 9.2. saadaan valituksi koko komissio, joka sitten voi ruveta työstämään kuuluisia ehdotuksiaan direktiiveiksi meppien päätettäviksi, jotk ensin työstetään valiokunnissa Tyhjäkäynti on siis ollut melkoista. Samaan aikaan on tullut voimaan satoja direktiivejä, eikä kukaan tiedä, kuka niistä on päättänyt.

EU-kriittistä näkemystä Brysselissä todella tarvitaan. Timo on mies paikallaan sitä esittämään. Turhaan hän ei sano EU:ta pimeyden ytimeksi. Onhan Suomi 500 miljoonan euron nettomaksaja vuodessa. Tähän massiiviseen meitä hallinnoivaan Euroopan Unioniin saimme tuntuman ollessamme Timon vieraina ottamassa takaisin omaan osuuttamme Suomen maksamista jäsenmaksuista.

Ei kommentteja: