lauantai 27. maaliskuuta 2010

Terveysriskejä tasakattoriesasta

Takavuosien tasakattorakentamisbuumi on aiheuttamassa yhä pahenenevia seurauksia. Etelämaista meille matkittu rakentamismalli ei alkuunkaan ole sopinut meidän talvisiin olosuhteisiimme. Ja niin katot jään, lumen, veden ja puunlehtien vaihteluiden johdosta ovat enemmän tai vähemmän vuotaneet. Monista tasakatoista on päästy rakentamalla harja- tai aumakattoja. Mutta ongelmia riittää.

Homevaurioista on pitkään tiedetty, mutta vasta nyt on päästy selville kaikkein vaikeimmasta terveyttä vaarantavasta tekijästä: toksiinimyrkystä, joka pesii monissa kosteusvauriotaloissa, ei onneksi kaikissa.

Moni on sairastunut rakennuksissa, joissa homeitiömittaukset eivät ole riittäneet sairauksien selvittämiseksi. Mutta nyt on kehitetty laite, jolla saadaan selville tämän vaarallisen toksiinin olemassaolo. Helsingin yliopiston tutkimusjohtaja Mirja Salkinoja-Salosen vetämä ryhmä on löytänyt kosteusvauriotaloista vahvoja myrkkypitoisuuksia. Apuna on ollut insinööri Risto Salinin yrityksen kehittelemä mittari, jolla myrkkylukemat saadaan selville. Tämä puolen metrin korkuinen sisäilmakeräin on ollut kohteessa noin 700 tuntia, jotta ilmanvaihdon vaihtelut eivät väärennä tulosta.

Nyt on vain määriteltävä toksiineille raja-arvot. Enää ei siis tarvitse ohonpäälle ryhtyä hometalojen korjauksiin, vaan varman tiedon mukaan tiedetään, mitä on tehtävä.

Työterveyslaitos ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitokset ovat valitettavasti vain tähän asti vähätelleet koko asiaa, jopa vaieten tuhansien ihmisten terveyden kustannuksella, ja edelleen rahansaanti tutkimukseen on nihkeää, vaikka terveydestä ja ihmisten elämästä on kysymys.

Pieni onni onnnettomuudessa on siis kuitenkin se, ettei myrkkyjä esiinny kaikissa hometaloissa. Mutta myrkkytalojakin riittää yllin kyllin, ja mistä löytyvät varat niiden korjaamiseen ja neuvot, miten asianmukainen korjaus voidaan suorittaa. Eikö lopultakin kosteusvaurioiden myrkkyvaurioiden hyssyttelyn aika ole ohi.

Viranomaisten on kaikin tavoin ryhdyttävä kartoimmaan ongelmakenttää ja parantamaan tältäkin osin meidän kansalaisten terveyttä. Ja myös korvaamaan jo aiheuttujen terveytensä menettäneiden vahinkoja esim. myöntämällä lopultakin näistä myrkyistä johtuvat työkyvyttömyydet ammattisairauksiksi ja siten täyteen työeläkkeeseen oikeuttaviksi.

Ei kommentteja: