maanantai 12. huhtikuuta 2010

Lähdetään Itä-Karjalaan

Kun eilen väläytin kokemuksistani Venäjän rajan tuolla puolella olevasta Itä-Karjalasta ja sen melkoisen ankeista olosuhteista, niin itse kukin voi lähteä katsomaan paikan päälle olosuhteita, niin sitten näkee omin silmin ja voi kertoa omia kokemuksiaan ja oman näkemyksensä.

Noormarkun seurakunnasta lähetyssihteeri Ritva Mustajärven kanssa järjestämme retken ystävyysseurakuntaan Sodderiin, josta ei ole kovinkaan pitkää matkaa Petroskoihin, jossa yövymme kaksi yötä hotelli Pohjolassa eli Sevarnasessa. Näin siis näemme tämän ennen hyvinkin karjalaisen alueen pääkaupungin, jossa on jopa katunimet myös suomenkielellä, on suomalainen teatteri, josta kylläkin on kuulunut sen lakkauttamisaikeista ja on myös oma Inkerin luterilaisen kirkon seurakunta. Sinne on viime syksynä vihitty uusi kirkko ja kirkkoherrana on Viktor Grinevits, joka on mm. käynyt meidän kesämökillä. Petroskoi on kyllä näkemisenarvoinen noin 300.000 asukkaan kaupunki.

Käymme myös 50 kilometriä Petroskoista pohjoiseen samoin kuin Petroskoikin Äänisjärven rannalla olevassa Kontupohjassa, jossa myös on uusi luterilaisen seurakunnan kirkko kirkkoherrana suomalainen Jorma Säde, joka on ollut mm. Jämijärven seurakunnan nimikkolähettinä. Sodderissahan on pappina niin´ikään suomalainen Pekka Palosaari.

Mennen tullen yövytään Ruskealassa, jonne entisen puolusvoimien komentajan Yrjö Keinäsen veli on rakennuttanut kirkon, jossa on myös yöpymistilat. Matka tehdään Kankaanpään Tilausliikenteen bussilla ja aamupaloineen hinnasta täytyy pulittaa 320 €. Siihen siis kuuluu neljä yöpymistä, ryhmäviisumi ja tietysti bussikuljetus. Ilmottautumiset olisi tehtävä 15.5. mennessä.

Ei kommentteja: