torstai 1. huhtikuuta 2010

Maaseutua lyödään

Mikä mättää! Maaseutua lyödään ja autioitetaan oikein olan takaa, vaikka kepukin on hallituspuolueena. Eikö tukea löydy kuin PerusSuomalaisista, vaalien jälkeisestä seuraavasta hallituspuolueesta.

On täysin käsittämätöntä, että aina vain puhutaan säästämisestä ja kannattamattomuudesta. Pitäisikö kaiken kannattaa. Kyllä yhteiskunnalla pitää olla myös valvollisuuksia hoitaa maata kokonaisvaltaisesti. Ja miten juuri nyt on raha loppunut kaikkialta eikä mikään kannata.

Viikolla on lopullisesti päätetty lopettaan pitkään hyvää työtä tehnyt Heinolan reumasairaala, jonne on keskittynyt paras tieto reumasairauksista ja niiden vaativa hoito. Onko nyt rahan loppumisen tähden varaa luopua näin vuosikymmenien aikana hankitusta keskitetystä tietopääomasta. Suinkaan ei ole osoitettu, että jatkossa voitaisiin kaikki hoitoa tarvitsevat hoitaa heidän sairauksiaan vaativalla tavalla. Varsinkin TV:ssäkin näytettyjä lapsipotilaita tulee sääli, kun varsinkaan heillä ei ole tiedossa nykyistä vastavaa juuri heille parhaiten sopivaa hoitoa.

Viimeisin tieto kohtelee kaltoin köyhintä aluettamme eli Itä-ja Pohjois-Suomea, kun nykyisin 500 oppilasta käsittävä Kajaanin opettajakoulutusyksikkö lopetetaan. Ja taas säästösyistä, saadaan 1,5 milj. euron vuosisäästö, kun opetus keskitetään Oulun yliopistoon. Eikö etäisyyksillä ja hajasijoituksella olekaan enään mitään merkitystä.

Eivätkö asianomaiset ministeriötkään tunne mitään huolta. Tai sitten alueen poliittiset vaikuttajat vaikkapa vain hallituspuolueiden edustajat. Vai onko tämä vain sitä nykyistä menoa, joka korutont´ on kertomaa, se vastaanota synnyinmaa! Ja jolle emme yksinkertaisesti voi mittään! Kuinka kauan joudumme seuraamaan tätä pitkäperjantain murhenäytelmää.

Ei kommentteja: