Järkyttävä kertomus uskonnon valjastamisesta skitsofreniaa sairastavan oppimattoman naisen valtapyrkimysten tukemiseksi ja lukemattomien ihmisten alistamiseksi sisältyy Leevi K. Laitisen elämästä kertovaan Ulla Appelsinin kirjoittamaan kirjaan Lapsuus lahkon vankina.
Miten Suomessa 1930-luvulta aina 50-luvulle asti on voitu kohdella ihmisiä näin manipoloimalla eikä edes rikosilmoitukset johtaneet mihinkään.
Leevi Laitinen joutui 4-vuotiaasta kartanolaisen lahkon käsiin hänen vanhempiensa käännyttyä kartanolaisten kannattajiksi ja luovuttaessa pieniä lapsiaan lahkolaisten kasvatettaviksi uskoessaan, että lapset näin pelastuvat ja saavat taivaspaikan. Lapsia kohdeltiin uskomattoman raakalaisesti. Kaikki oli kiellettyä ja luuloteltuja himoja ajettiin säälimättömällä piiskaamisella.
Leevistäkin tehtiin lapsisaarnaaja, koska heitä tultiin sankoin joukoin kuulemaan ja näin saatiin hyvät kolehdit. Kannattajia tämän Alma Kartanon johtama lahko keräsi ehkä parisataa. Alma Kartano oli torpparin tytär eikä lapsuudessaan käynyt päivääkään koulua. Lukemaan ja kirjoittamaan hän kuitenkin oppi ja sai uskonnollisen herätyksen ja tutustuttuaan pariin maallikkosaarnaajaan pääsi tutustumaan Inkerinmaalle outoihin pikaista maailmanloppua julistaviin lahkoihin. Jotenkin Alma kuitenkin omasi vaikutusvaltaa ihmisiin ja sai kiedottua ympärilleen uskollisten kannattajien joukon kuolemaansa v.1953 asti.
Leevi oli jo silloin päässyt irtautumaan kartanolaisista karattuaan 18-vuotiaana v.1949 heidän keskuudestaan todella uskomattoman kovia kokeneena. Eivät edes vanhemmat päästäneet häntä käymään luonaan, mutta isoisältään ja monilta entisiltä kartanolaisilta Leevi sitten sai tukea ja pääsi oman elämän alkuun saaden puolisokseen v.1952 Annin, jonka äiti myös oli kartanolainen ja vain isän varhainen kuolema oli pelastanut Annin joutumasta kartanolaisten lapsisaarnaajaksi. Mutta näin Anni voi ymmärtää miestään, jota raskas menneisyys monin jopa painajaisin ahdisti. Yrittivätpä kartanolaiset kostaa Leevin irrottautumisen liikkeestä jopa tekemällä hänestä rikosilmoituksen.
Kaiken tämän kokemansa jälkeen Leevi Laitinen kuitenkin on elänyt sopusointuisen ja hyvin tuloksekkaan elämän ollen nyt menestyksekkään yrityselämän jälkeen tuhannen rikkaamman suomalaisen joukossa pojan jatkaessa yhtä suurinta kotimaisessa omistuksessa olevaa huolinta-alan yritystä Varovaa. Ja Leevi saa nauttia eläkepäivillä nuoruudessaan menettämistä asioista kuten Vampulaan rakentamansa kodin onnesta. Siellä on lentokenttäkin rakkaan lentoharrastuksen tukemiseksi ja jopa uimalammikko, kun lapsena ei saanut edes leikkiä eikä uidakaan.
Kirjaa ei ole tehty missään syytetarkoituksessa, vaan halutaan kuvata, miten vilpittömiä totuutta etsiviä johdettiin tietoisesti harhaan. Päähenkilön Leevin lapsuus- ja nuoruusaika oli uskomatonta tragediaa, mutta kuitenkin hänen elämästään on muodostunut ihmeellinen selviämiskertomus. Ja niin hän nyt on onnellinen isä ja isoisä, onnistunt yrittäjä ja kauppaneuvos ja elävä esimerkki, että huonoistakin lähtökohdista voi elämästä tulla kaikin tavoin menestystarina. Niinpä Leevi Laitinen kiteyttää yhdeksi elämänviisaudekseen, että on paljon onnellisempaa olla se, joka on saanut selkäänsä kuin se, joka on antanut selkään.
Kirja on enemmän kuin lukemisen arvoinen. Se osaltaa raottaa ovia myös meidän nykyisiin fundamentalisteihinkin päin, miten oikeassaolemisen katsotaan antavan valtuudet melkein mihin tahansa, niin kuin kartanolaisetkin saivat valehdella oikeudessa ja kohdella lapsia ja liikkeestä eronneita vaikka kuinka rakkaudettomasti. Uskoa ja uskontoa voidaan siis myös väärinkäyttää, niin maailman paras asia kuin usko oikein ymmärrettynä ja käytettynä onkin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti