perjantai 25. kesäkuuta 2010

Jo valkenee kaukainen ranta

Sydänsuven ja yöttömän yön kokeneina me suomalaiset saamme olla onnellisia. Näitä herkimpiä tuntojamme mestarilliset runoilijamme ja kirjailijamme ovat pukeneneet sanoiksi jo Aleksis Kivestä, Sakari Topeliuksesta ja Eino Leinosta alkaen.

Laps´ Suomen ällös vaihda pois sun maatas ihanaa! (Topelius) - Olet maamme armahin Suomenmaa, ihanuuksien ihmemaa! (Erkko) - Maa kunnasten ja laaksoen, mi on tuo kaunoinen? (Kivi) - Jo Karjalan kunnailla lehtii puu, jo Karjalan koivikot tuuhettuu. (Juva) - Täällä, Pohjan tähden alla, on nyt kotomaamme. (Granlund) - Honkain keskellä mökkini seisoo Suomenni soreassa salossa. (Koskinen).

Juhannusyön hetkii kuuluu eittämättömästi Kiven Jo valkenee kaukanen ranta /ja koillisest aurinko nousee /ja auteret kiirehtii pois, /kosk Pohjolan palkeet käyvät, /kosk mennyt on yö, /kosk kimmeltää kesäinen aamu /ja linnut ne laulelee. Kiven kynästä on myös runo Sunnuntai: Mä muistan sen lempeän lakson, ainiaan muistan sen, mis istuin ma neitoni kanssa, hellästi syleillen; ja kiirehti kesäinen päivä, sunnuntaipäivä tyyni.

Läksin minä kesäyönä käymään /siihen laaksohon, kussa kuuntelin päivää, /kussa lintuset laulaa, /metsäkanatkin ne pauhaa, /ja mun sydämeni etsi lepoa ja rauhaa./ on tuntemattoman tekijän runoilema. J.L. Runebergsanoitti Lähteellä: Suo, lähde kaunis, katselen likellä vettäsi, kuin pilven varjot vaeltavat kuvastimessasi.

Eino Leino: Ruislinnun laulu korvissani, /tähkäpäiden päällä täysi kuu; /kesäyön on onni omanani, /kaskisavuun laaksot verhouu. /En ma iloitse, en sure, huokaa; /mutta metsän tummuus mulle tuokaa, /puunto pilven, johon päivä hukkuu, /siinto vaaran tuulisen, mi nukkuu, /tuoksut vanamon ja varjot veen; /niistä sydämeni laulun teen.

Ei kommentteja: