Paljon puhutaan kirkon tilasta ja pyritään tuomaan esille ongelmakohtia kuten naispappeutta, suhtautumista samaa sukupuolta olevien liittoihin jne. Mutta ne ovat tärkeimmän kirkon sanoman ja elämän kannalta hyvin kehällisiä asioita. Mielestäni parhaan kuvan kirkostamme saa nimenomaan jokavuotisilla Herättäjäjuhlilla, koska siellä ei ketään erotella, kaikki ovat samanarvoisia syntisiä ihmisiä, jotka kaikki tarvitsemme armoa ja anteeksiantamusta, joita meille kaikille myös erottelematta riittää. Ja juhlilla todella näkeen kansankirkon parhaan puolen runsaan liikkeeläolevan kaikenikäisen kansan todella vauvasta vaariin.
Tänä vuonna me kymmenettuhannet tavalliset kristityn saimme kokoontua kolmeksi päiväksi kiuruvetisten valmistamaan juhlaan, joka sujuikin kaikin puolin mallikkaasti. Tämä helleaaltokin suosi, vaikka avoimen taivaan alla kokoontuvina Kiuruveden kirkon ympärillä olevalla juhlakentällä monet pyrkivätkin lehtevien koivujen varjoon. Juhlakenttä jo sinällään oli Luojan ihmeellisiä tekoja julistava kauniin Kiuruveden rantarinteellä. Yli satavuotisen perinteen omaavat juhlat olivat Pohjois-Savon Kiuruvedellä, yhdellä herännäisyyn valta-alueella jo kuudetta kertaa.
Juhla on tavallaan ystäväkansan kokoontumista. Kymmennet vuodet mukana olleena, joskus jopa työntekijänäkin, on tietysti hauskaa nähdä ainakin kerran vuodessa eripuolilla maatamme asuvia tuttuja. Mutta ensikertalaisenkaan ei tavitse tuntea oloansa oudoksi, koska todella kaikki olemme ystäviä ja samoja alatien kristillisyyden omaksuneita, emme korosta ihmistä vaan Kristusta. Näin olemme kaikki samassa asemassa, ketään ei erotella. Pipit ja papit, piispat ja maallikot, kaikka syövät samoissa pöydissä kenttäkeittiöissä valmistettua ruokaan ja istuvat seurapenkissä vierekkäin. Useita piispojakin todella näin mukana, puhujinakin oli kaksi piispaa, pappeja ja maallikoita, miehiä ja lähes yhtä paljon naisia. Ei siinäkän mitää erotusta.
Herännäisyydessä ollaan suomalaisen kristillisyyden sydänjuurilla. Niinpä Kuopion piispana toiminut Olavi Kares on osuvasti verrannut Suomen herännäisyyttä Aleksis Kiven kuvaamaan Vuohenkalman mökkiin Jukolan metsässä. Niin harmaalta ja matalalta kuin se näyttääkin, on sen ikkunoista saatu katsella "ylös pyhään, pyörryttävään korkeutaan".
Kirkossamme on siis elämää ja juuri suurilla kesäjuhlilla voi hiljentyä ihmettelemään tätä kaikkea Jumalan suuruutta ja meidän ihmisten pienuutta. Ja kuitenkin olemme Hänen silmissään arvokkaita, ainutlaatuisia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti