torstai 8. heinäkuuta 2010

Kaksi hoitajaa

Jaakob, Israelin kansan kantaisä, palveli 7 vuotta Raakelin tähden. Saman verran kesti koko kansan tunteman Eino Poutiaisen paluu eduskuntaan vuoden 1972 hajotusvaaleista vuoteen 1979. Itse olen vakavissani kansan vahvalla tuella palaamassa eduskuntaan 25 vuoden jälkeen, kun viime vaaleissa kynnys jäi vain muutaman sadan äänen päähän ja nythän PerusS:n lähtökohdat ovat mainiot edellisvaaleihin verrattuna.

Neljä vuotta sitten kyllästyneenä politiikkojen mollaamiseen oman edun tavoittelusta lupasin täysissä ruumiin ja sielun voimissa valituksi tultuani palkata hoitotyöntekijän johonkin laitokseen. Nyt olen laskenut kansanedustajan palkan riittävän jopa kahden hoitajan palkkaamiseen ja olen päättänyt sen myös toteuttaa valituksi tultuani. Senhän jokainen tiedämme miten riittämättömästi hoitohenkilökuntaa on esim. vanhainkodeissa ja sairaaloissa. Tarvetta siis olisi vaikka millä mitalla. Siksi haluan antaa kannustavan esimerkin tähänkin jatkuvaan epäkohtaan puuttumiseksi ja samalla osoittaa, ettei se omien taskujen täyttäminen sittenkään saa olla tärkeintä vaan nimenomaan yhteisen koko kansan hyvinvoinnista huolehtiminen.

Olen myös tehnyt muita lupauksia kuten erään kuntoreitin valaisemisesta ja yhdelle eläkeläiselle poltto-öljylaskun maksamisesta. Huvittavaa on vain se, että tämä Kurre-eläkemies lähes päivittäin on vaatimassa tätä maksamista, vaikka se on sidottu huhtikuun vaalitulokseen. Hän sanoo, että on parempi maksaa hänelle heti eikä tuhlata rahaa vaaleihin.

Kansanedustajan palkkahan on jotain 6.000 € luokkaa. Kun se menee hoitajien palkkakuluihin työnantajamaksuineen, jää jäljelle kuitenkin vähälle huomiolle jäänyt päiväraha, joka riittää normaaliin vaatimattomaan elämään. Että silleen!

Ei kommentteja: