tiistai 24. elokuuta 2010

Perussuomalaista blogivaltaa

Ei savua ilman tulta ja totta toinen puoli täytyy todeta, kun esim. juuri Uuden Suomen blogeissa tulee aina esiin PerusSuomalaiset myös muidenkin kuin puolueen kannattajien toimesta. Jari Tervon blogia Vaalivoitto? jo käsittelin aiemmassa kirjoituksessa. Tänään keskustasta vihreisiin siirtymän tehnyt Orimattilan Pekka Siikala yrittää tavallaan kantaa kortensa kekoon kirjoittamalla: Perussuomalaiset vakava uhka Suomelle.

Sen sijaan omat blogaajat ovat myös hyvin ahkerasti liikkeellä, tänäänkin laskin viisitoista PerusSuomalaista blogia Uuden Suomen sivustolla, ei ihme, että näymme ja ahkeruus palkitaan.

Yksi näyttävimmistä kirjoittajistamme on Lapin PerusÄssä Hemmo Koskiniemi Rovaniemeltä. Hän on usein kommentoiduimpien listalla ja muutenkin ahkerimpia kirjoittajia. Samoin joka päivä julkaisee kynänsä jälkiä Auran kirkkoherra Torsti Äärilä, joka toivoo, että kasvaisimme yhdessä ja on eduskuntaehdokkaana Varsinais-Suomessa. Kaikkikin blogaajamme ovatkin ensi vaalien ehdokkaita.

Jokapäiväinen kirjoittaja on myös Asialinjalla Seppo Leskinen Haukiputaalta saaden runsaasti kommentteja iskiessään ajankohtaisiin aiheisiin. Maahanmuuttajista EU-vaaleissakin ehdolla ollut Freddy Van Wonterghem tunnuksella Fredi takaisin sinne mistä on tullutkin kirjoittaa teemanaan Maan tavalla tai ... edes jalat maassa. Toinenkin maahanmuuttaja on ehdolla Kymenlaaksossa Imatralla Inkeristä Venättänmaalta tullut Viola Histonen puolustaen vammaisten, vanhusten ja maahanmuuttajien perus- ja ihmisoikeuksia. Kymenlaaksosta Kouvolasta on myös toisinajattelija Reijo Tossavainen: Jokainen ihminen on laulun arvoinen.

Uusmaalaisia on myös useita tietysti Timo Soini etunenässä. Viimeksi yli sataan kommenttiin on yltänyt Simo Elo Espoosta kirjoittaen viisauksia ihmisen elosta : suoraa ja kriittistä puhetta politiikasta. Sata vastinetta herätti hänen bloginsa Pakistanin tulvista ja maan hallituksen innnosta käyttää varojaan sotavarusteluun kansalaistensa tarpeet unohtaen. Mikko Kangasoja Vantaalta, Ilkka Halla-aho Vihdistä ja Perus-Hannu Kärkkäinen myös Vantaalta ovat myös päivän blogisteja.

Tunnetuiksi tulleita ovat myös James Hirvisaari ja Lasse Laaksonen. Asikkalan James on jopa päässyt syyteharkintaan lausunnoistaan. kun hän antaa ankaraa kritiikkiä puolustaen Suomen kieltä, Suomen mieltä, Suomen luontoa ja Suomen lippua. Lasse Laaksonen Helsingistä on samoin Lahjomaton kielisoturi. Vielä löytyy päivän blogien kirjoittajista Klaus Hemanus Salosta ja Veli-Pekka Kortelainen Oulusta. Eivät taida isommatkaan puolueet laittaa paremmaksi!

Ei kommentteja: