sunnuntai 22. elokuuta 2010

Vaalibudjetti

Hallituksen vuoden 2011 talousarvioehdotus on todellinen vaalibudjetti, koska kaikki korjaukset lykätään seuraavalle hallitukselle ja porkkanoita annetaan kuten takuueläke juuri ennen vaaleja maaliskuussa ja sosiaalietuuksien sitominen indeksiin opintotukea lukuunottamatta.

Vaikka Kiviniemen hallitus olisi voinut ryhtyä koetun laman tuoman lisävelkaantumisen korjaamiseen otetaankin ensi vuonna sen sijaan uutta velkaa 8,3 miljardia. Kokonaisvelka on sitten 85 miljardia, josta parina viime vuonna on tullut kasvua 30 miljardia, joten hulvatonta on meno ollut ja jatkuu edelleen Kataisen valtiovarainministeriaikana.

Kuitenkin esim. Kreikalle oltiin antamassa lainavaltuuksia, vaikka yksi EU:n yhteisrahan euron omistajavaltio Slovenia on kieltäytynyt jopa EU:n sääntöjen mukaisesti antamasta lainarahaa. Mikä pakko näin ollen Suomellakaan olisi ollut lainoittaa Kreikkaa, josta ei varmaan ole lainan takaisinmaksajaksi.

Kunnallisvero kerätään jakoverona ja se koskee kipeämmin pienituloiseen kuin valtion progressiivinen tulovero. Kuitenkaan kuntienkaan valtionosuuksiin ei ole tulossa merkittäviä lisäyksiä. Sen sijaan ollaan perusverovähennystä korottamassa ja koska muutenkaan juuri nyt eivät kuntien verot ole kasvaneet, on siten kuntien velkaantuminen edelleen lisääntymässä. Valtio vaatii kunnilta maltillista menojen lisäyksiä, mutta sälyttää silti uusia taakkoja. Nykyinen yhtiövero-osuuksien lisäys ja kelamaksun poistaminen eivät ole riittäviä apuvälineitä kuntien ahdinkoon.

Vihreiden energiaverojen nimellä mainitut veronkorotukset ovat pelkkiä puhtaita veroja, ei vihreitä veroja olekaan ja näin veronmaksajilta kerätään lisää veroa 700 miljoonaa euroa. Yksi mieliä nostattanut asia on 300 000 työttömän maassa työllisyysvarojen leikkaaminen edellisvuoteen verrattuna 60 miljoonalla. Nuorisotyöttömyys on ennätyskorkealla. Näin hallituksen puheet työajan pidentämisestä molemmista päistä ei oikein pure, kun ei edes nuorille järjestetä työmahdollisuuksia.

Kaiken kaikkiaan siis hukataan vuosi, kun vasta seuraavalle hallitukselle jätetään kaikki ikävät työt eli todella velan lyhentämisen aloittaminen eikä vain nykyistä velan kasvun vähentämistä edellisvuodesta, jolla nykyhallitus puolustelee budjettiaan.

Ei kommentteja: