keskiviikko 17. marraskuuta 2010

Suvi Linden vauhdissa

Tämäkö on sitä kykypuolueeksi kutsutun kokoomuksen julkisivun muokkaamista. Päivän nettisivuilta Satakunnan Kansasta saa lukea oikein kauhistuneen ministerin terveisiä Arkadianmäeltä tänne maakunnan vaalikarjalle: Älkää missään nimessä äänestäkö PerusSuomalaisia.



Ministeri kertoo omana ja kansanedustajien kauhukuvana eduskunnan käytävillä olevan tätä nykyä, että PerusSuomalaisten vaalikannatus voi nousta jopa 35%. Siihen on vaikuttamassa uusi kriisi EU:n tukien jakamisessa Irlannin pankkikriisiin ja perässä tulevat mahdolliset Portugalin ja Espanjan tukemiset.



Katainenkin oli vielä antamassa Kreikan lainatakuita, vaikka nekin vain lisäävät ennestäänkin ennätysmäistä valtionvelkaamme. Nyt hän näyttelee kovaa poikaa vaatimuksineen Irlannin tukemisessa, koska kansa on enemmän kuin käärmeissään ja vaalit lähestyvät päivä päivältä. Pelottavinta valtaapitävistä onkin, että kaikki EU-maiden kriisituet ovat käsiteltävinä ensi vuonna parhaimpaan vaalitaisteluaikaan.



Siksi Suvi Lindenkin tuo viestinään, viestintäministeri kun on, että älkää missään tapauksessa kannattako PerusSuomalaisia, se johtaa tuhon tielle. Pahimpana peikkona hän lopulta näkee, että Timo Soinista tulisi presidentti. Siksi Linden viimeisenä oljenkortena tämän estämiseksi rukoilee Sauli Niinistöä rupeamaan sittenkin presidenttiehdokkaaksi. Molemmillahan on kansan tuki takanaan, viimeksi sen kertoi Rainer Friman SK:n plogissaan.



Myös Lindenin maakuntavierailusta kertovan uutisen saamat kommentit ovat yhtä mielenkiintoisia luettavia. Pitkästä aikaa en ole voinut nauraa niin makeasti kuin niitä lukiessa, vaikka takamme on juuri melkoinen vaalivoitto enemmistön saamisineen Kankaanpään seurakuntavaaleissa. Kokoomus taitaisi tehdä viisaasti omalta kannaltaan lopettamalla ministerin vierailut maakunnissa.

Ei kommentteja: