perjantai 31. joulukuuta 2010

Kaivattu gallup-tulos tuli aivan kuun lopussa

Jottain kummastusta herättävää oli tänään lopultakin julkistetussa Ylen Taloustutkimuksella teettämässä gallupissa. Ensinnäkin sen viivästyminen aivan kuun loppuun, aiemmin se on aina tullut jopa ennen Helsingin Sanomien gallupia. Samoin ihmetystä herättää PerusSuomalaisten kannatuslukema, joka on tietysti oikeansuuntainen, kun kasvua on edelleen, mutta siinä mielessä ihmettelyn aihetta antava, kun kannatusluku ei ole linjassa aiempiin Ylen tuloksiin eikä liioin Hesarin lukemiin.

Nyt julkistetussa tuloksessa oli kaksi aiemmasta trendistä muuttuvaa tekijää, Taloustutkimus on kuukauiittain saanut PerusSuomalaisten harppauksen melkomoiseksi 1-2%, lisäksi se on ollut aina pari prosenttiyksikköä Hesarin tutkimusta korkeampi. Nyt nousua kuukaudessa oli 0.4% ja lukema on melkein sama kuin Hesarilla, HS 15,4% ja Yle 15,3%.

Vertailun helpottamiseksi ja johtopäätösten tekemiseksi PS:n kannatusprosentit kuukausittain:
YLE heinäkuusta joulukuuhun ja HS syys-, marras- ja joulukuu.

YLE 9,8% 10,7% 12,5% 14,3% 14,9% 15,3%

HelsSan 10,5% 12,5% 15,4%

Lisäksi harvemmin puoluekannatuksia mittaava MTV 3 sai marraskuussa PS:lle 14,6%.
Galluptuloksia on aina verrattava saman tutkimuslaitoksen tekemään galluppiin, vain siten saa oikean kuvat tuloksista. Tietysti voki vetää senkin johtopäätöksen, että Ylen ederlläolo ja harppauksenomainen kannatuksen lisäyksen kasvu on viimeisinä kuukausina hidastunut ja Hesarin kuukauden jälkeenjääneisyys on nyt saavuttanut Ylen Taloustutkimuksella teettämän gallupin, joten todennäköisesti tämä joulukuun lopun molemmilla sama tulos antaa melko todenperäisen kannatuksen, joka on siis yli 11 prosenttiyksikköä suurempi kuin edellisten eduskuntavaalien tulos 4,1%. On sitä siinäkin pohdinnan aihetta varsinkin aiemmin itseään itseoikeutettuina kolmena suurena puolueena pitäneille.

Ei kommentteja: