maanantai 13. joulukuuta 2010

Lusikka soppaan

Tähän on tultu. Ja tämä on täysin mahdollista myös Suomessa sanoo presidentti Tarja Halonen!

Missä me menemme maahanmuuttajinemme? Olemmeko hyväntahtoisuudessamme ja sinisilmäisyydessämme tämän ansainneet?

Tukholmassa on yrittänyt iskeä Iranista syntyisin oleva muslimi pommeilla Tukholman vilkkaimmilla paikoilla, mutta onnena onnettomuudessa yksi pommi laukesikin ennen aikojaan surmaten vain terroritekojaan tekemässä olleen. Tämä ei välttämättä ollut odottamatonta Ruotsissa, jossa maahanmuuttajia on ongelmaksi asti omine kaupunginosineen, joihin maan omilla asukkailla ei juuri ole menemistä. Halutaanko maahamme vastaavia vaikeuksia?

PerusSuomalaisten Nuiva manifesti ja muutenkin nuiva suhtautuminen sosiaaliperusteiseen maahanmuuttoon on tarpeen Ruotsin kaltaisten ongelmien estämiseksi. Maassa maan tavalla tai maasta pois. Rajattu turvapaikanhakijoiden kiintiö inhimillisen hädän lieventämiseksi on tarpeen, mutta muuten vain työperäinen muutto maahamme olisi suotavinta ja silloinkin kotoutumisen olisi tapahduttava. Siksi olisi saatava rajoituksia EU:sta huolimatta maahanmuuttoihin ja toisesta EU-maasta karkoitetut pitäisi voida estää tulemasta myös toiseen EU-maahan. Näin myös voitaisiin rajoittaa nykyistä melko esteetöntä rikollisjengien vaeltelua maasta maahan.

Turvatakuita tarvitaan, mutta mistä niitä saadaan. Turvallisuuspoliisi tietysti tekee parhaansa.

Ei kommentteja: