maanantai 6. joulukuuta 2010

Vaikuttava itsenäisyys

Itsenäisyytemme on kalliisti hankittu. Siitä meidän on pidettävä kiinni. Siitä tulin taas tänäitsenäisyyspäivänä vakuuttuneeksi. Olin mukana yli kymmenen lipun rivistössä kunnianosoituksessa ja seppeleenlaskussa sankarivainajien muistomerkille. Mukana olivat veteraanijärjestömme ja varuskuntapaikkakuntamme monet maanpuolustusjärjestöt.

Veteraaniemme rivit harvenevat, mutta vielä on keskuudessamme ja myös lippurivistössäkin oli näitä kunniakansalaisiamme. Heistä pitäisi huolehtia niin kauan kuin heitä enää onkaan. Valtiovaltakin saisi olla jo avokätisempi eikä tarvitsisi vuosi vuodelta vähentää veteraanien avustusmäärärahoja, kuten nyt tehdään siihen vedoten, että veteraanien lukumäärä vähenee. Kun yhä edelleen on monenlaisia rajoituksia avustusten saamisessa, tulisi nämä rajat poistaa ja antaa kaikille veteraaneillemme elämän loppuajaksi kaikki ne etuudet, jotka heille kuuluvat ja joita vain suurempiprosenttiset sotainvalidit saavat. Kaiken kaikkiaankaan tämä ei valtion kassassa suuriakaan vaikuttaisi. Olisi siirryttävä juhlapuheista niiden mukaiseen todelliseen toimintaan.

Itsenäisyyspäivän vietto on saanut vakiintuneet muotonsa. Presidenlinnan juhla on yksi kaikkein eniten katsotuista tv-ohjelmista, mikä kuvaa juhlan merkittävyyttä.Vaikka jotkut protestoivatkin vaatien sen lopettamista, on kuitenkin itsenäisyytemme tämän juhlan arvoinen.
Kahdeksan vuoden kansanedustajakauteeni osui seitsemän juhlaa, kerran juhla peruttiin Sylvi Kekkosen sairauden takia. Juhliin oxsallistuminen kuuluu asiaan, se on kunnianosoitus kansanedustajan äänestäjille, ja näin todella merkittävä juhla.

Eri asia on sitten, pitääkö itsenäisyyttä juhlia juuri näillä menoilla eli tanssilla ja alkoholijuomilla, niin kuin Niinisalon varuskunnankin itsenäisyysvastaanotolla. Siksi en ole niiissä keimeissä koskaan käynyt. Eikö ohjelmassa voisi olla jotain järkevämpääkin.

Kynttilät haudoilla ja ikkunoissa juhlistavat itsenäisyyttämme pimeässä syksyisessä illassa. Ylioppilasajalta muistossa on mukanaolo ylioppilaiden soihtukulkueessa Hietaniemen sankarihaudalle, lepäähän siellä itsenäisyytemme suuria miehiä sotamarsalkka Mannerheimista alkaen. Näin voimme antaa arvon niille, joille se kuuluu ja kunnioittaa heitä. Ja tietysti niin kuin päivän jumalanpalveluksissa hyvin tuli esille saamme myös kiittää Kansojen Kaitsijaa, Taivaallista Isäämme varjeluksesta ja säilymisestämme raskaiden sotienkin tuomista uhreista huolimatta itsenäisinä. Uhrin ansiosta siniristilippumme hulmusivat tänäkin itsenäisyyspäivänä lippusaloissa.

Ei kommentteja: