torstai 27. tammikuuta 2011

Timolta löytyy vastauksia

Mitä olisi sanottava päivän puheenaiheesta Nuorisosäätiön vastoin tarkoitusperiaatteitaan antamista puoluerahoituksista kepulaisille ehdokkaille. Asiaa on puitu rikostutkinnan 4500 sivun valmistuttua nyt monena peräkkäisenä iltana TV:n ajankohtaisohjelmissa. Ei musta muutu valkoiseksi pesemälläkään.

Mutta Timo Soini Hjallis Harkimon keskustelukumppanina ja entisen ministerin Maija Raskin 60-vuotishaastattelun kertyminen lähes kokonaan Timo Soinin ympärille ovat rakentavampia vaihtoehtoja.

Kuvaavaa nykytilanteelle on, että jopa neljä kautta kansanedustajana ja kauden ministerinä olleen demarin syntymäpäivähaastattelusta lähes puolet vie arviointi Timo Soinista ja PerusSuomalaisista. Tämäkin kuvaa sitä lähes paniikinomaista tilaa, joka vallitsee vanhoissa valtapuolueissa puolueemme häkellyttävän nousun pelottamina.

Maija Rask luonnehtii Timoa eduskunnan kuppilassa mukavan arkiseksi kaveriksi, joka varmaan iltakaudet miettii vereviä puheenparsiaan, jotka uppoavat kansaa, koska Timo puhuu kansan ymmärtämää kieltä. Tästä pitäisi toisten politiikkojen ottaa oppia. Kuitenkin Rask sitten väittää puolueen kannatuksen versovan jonkinlaisesta vihan ja katkeruuden lietsonnasta, johon tosin Timo itse ei syyllisty. Ota tästä selvää. Lopuksi Rask uskottelee, ettei puolueen kannatus realisoidu vaaleissa. Ken elää, näkee.

Hjallis yritti estää Timoa puhumasta politiikkaa, mutta syyllistyi siihen itse, joten täytyi Timonkin monien syvällisten ihmiseloa koskevien pohdintojen lisäksi puuttua myös poliittisiin argumentteihin. Mielenkiintoista oli hänen esiin nostamansa ja lauantaina julkistettava ympäristöpoliittinen ojelma, jossa korvataan nykyinen päästökauppajärjestelmä ominaispäästöjä rokottamalla. Talous saadaan nousuun mm. järjettömät energiaverot poistamalla ja antamalla yrityselämälle näin paremmat toimintaedellytykset kovassa kansainvälisessä kilpailussa. Kyllä päinvastaisista kurkku suorana huutamisista huolimatta PerusSuomalaisilta löytyy ratkaisuehdotuksia Suomen ennätysvelkaantumisen kääntämiseen noususuhdanteeksi.

Ei kommentteja: