torstai 10. maaliskuuta 2011

Huittisisa

Hurtti huumori ja hyvä meininki jäi päällimmäisenä mieleen Huittisten K-Supermarketin Laturin pihassa pidetystä PerusSuomalaisten kahvitilaisuudesta. Simo Riuttamäki paikkakunnan vahvana ehdokkaana oli järjestänyt asiat mallikkaasti ja niinpä klo 16-18 välissä keskiviikko-iltapäivällä makoisia kahveja ja korvapuusteja kävi maistelemassa satakunta satakuntalaista vähän tuulisesta säästä huolimatta. Oli siellä naapurikunnan Punkalaitumenkin ehdokas Martti Mölsäkin, on vaan toisessa vaalipiirissä eli Pirkanmaalla.

Meitillä Huittisissa on asiat niin hienosti, että valtuustoryhmässä on kaksikin Riuttamäkeä, Simon lisäksi hänen veljensä Ilkka. Molemmat olivat vaimoineen paikalla ja saatiinkin käyttää Ilkan matkailuautoa tukipisteenä. Oli siellä vielä kolmaskin Riuttamäen veljeksistä vaimoineen. Hän puolestaan on Ilkan yhteistyökumppani maatalousyhtymässä. Myös tukiryhmää oli mukavasti ja he erottuivat muista komeissa puoluetunnuksin varustetuissa sinisissä puseroissaan. He näkyvät ja kuuluvat Huittisten katukuvassa ja tekevät melkoisen vaalituloksen Huittisisa niin kuin luonnikkaalla eteläsatakuntalaisella murteella sanotaan.

Teemme Simon kanssa yhteisen vaalilehden, jonka tiimoilta myös neuvoteltiin. Huittisissa tehdään myös hyviä tarroja autoihin, joita saan heti ehdokkaiden numeroiden arpomisen jälkeen viikon päästä. Tässä Tarratalo-Bestissäkin käytiin, isäntä oli täydessä työntouhussa vielä iltamyöhälläkin.

Simo pitää huolta kahdesta sisaruksesta, joista vanhempi on 101-vuotias pirteä vanhus. Heitä molempia käytiin myös katsomassa ja varmaan molemmat osapuolet saimme iloa ja voimaa hauskasta tapaamisesta.

Eipä todella hullumpaa Huittisten hullun miehen tienovilla, vaikka siellä syödäänkin enemmän kuin tienataan. Onpa siellä kirkon vieressä enoni Kauko Räikkeen veistämä Huittisten suuren pojan Risto Rytin patsas, jonka ohi myös ajelin.

Ei kommentteja: