perjantai 11. maaliskuuta 2011

Köyhät ovat aina keskellämme

Näin vaalien alla köyhillä on ystäviä, mutta ihmetellä pitää, minne ne hyysääjät katoavat vaalien jälkeen, kun aina köyhän asema on yhtä heikko. Näyttää jatkuvasti käyvän toteen Mestarimme ja Herramme Jeesuksen omat sanat: Köyhät teillä on aina keskuudessanne. Jeesus sanoi tämän siinä yhteydessä, jossa hän puhui poismenostaan sanomalla, mutta minua teillä ei ole aina.

Kirkkomme piispatkin ovat jo lokakuussa antaneet kannanoton köyhimpien maiden ruokaturvasta, mutta se olisi paikallaan koskettamaan myös oman maamme köyhiä. Karmaisevia esimerkkejä olen saanut omien puutteenlaisten lähimmäistemme tilanteista. Yksikin soitti naapurinsa tilanteesta, ei minkäänlaisia tuloja, ei sairaspäivärahaa, ei eläkettä, ei sosiaaliapua. Miten voidaan joku jättää heitteille naapurien armahtavaisuuden varaan.

Toinenkin valitti nuivaa kohtelua perusturvakeskuksessa. Ei heillekään annettu apua, kun lapsilisätkin lasketaan tuloihin, vaikka ne pitäisi jättää ulkopuolelle suorina etuuksina. Kohtelu ei kuulemma muutenkaan ole ollut ihmismäistä. Kaikille meille kuuluu ihmisarvo ja myös toimeentulo.

Eipä ihme, että köyhien lukumäärä on nousussa. Torilla tänään kuulin senkin ihmeen, ettei takuueläkekään kuulu kaikille eläkeläisille. Kun saa varhennettua yrittäjäeläkettä ja on tyhmyyksissään maksanut pientä eläkemaksua, ei eläke yllä tähän nyt luvattuun 685 euroon eikä korotusta tule. Näin puheet takuueläkkeestä eivät pidä kutiansa. Ja toisekseen, kun eläke on noussut, on asumistuki vastaavasti laskenut, ehkä vaan veroprosentti on noussut ja käteen ei ole jäänyt entisenkään vertaa. Koukerot ovat ihmeellisiä.

Kirkkokin kantaa huolta kyllä omista köyhistämmekin, tulevaan hallitusohjelmaan ollaan esittämässä terveys- ja tuloerojen kaventamista, perheiden ja vaanhemmuuden tukemista. Pääsisimmekö tällä ohjelmalla pois köyhyydestä ja saisimme kaikille turvatun toimeentulon.
Kyllä tehtäviä riittää seuraavaksi hallituskaudeksi ja varmasti vielä sitäseuraavallekin.

Ei kommentteja: